Vuori Haltian takana

Tie poukkoilee väistäessään pahimmat mäet ja kalliot. Se nousee ja nousee tuntuu tavoittelevan taivaan kantta. Männyt kilvoittelevat paikasta korkeuksissa ja notkossa muutamassa kuuset jännittävät kärkensä mukaan kisaamaan. Meluavat kiireet ovat jääneet taakse. Hetken täyttää tuulen humina puissa ja kesäisen päivän väreilevä kirkkaus.

Tien juuri tavoittaessa pilvien laen se alkaa laskeutua. Mäen jyrkkyys saa mukana muuttuvan kasvillisuuden soittelemaan lehtevin sävelin. Keskipäivän kuumuuteen tuo vaihtelua lehtipuiden tielle langettamat tummat varjot ja puiden välistä pilkahteleva järvi soittelee kimmeltävin heijastuksin.

Järven nimi on Vähä Hirvijärvi. Se ei ole suuruudella tahi sokkeloilla pilattu. Ompahan vain suurten mäkien syleilyssä ja tuntuu siinä viihtyvän. Tie ylittää vähäisen lasku-uoman, josta se suurempi veli Iso Hirvijärvi laskee liiat vetensä pikkuveljen johdettavaksi kauas pois.

Vielä muutama askel, etuvasemmalle tiestä erkanee polku. Se seurailee muutaman sata metriä järveä kera sinisten merkkipaaluin kääntyen jyrkästi oikealle.

Polku alkaa viettää yhä ylös. Se kiipeää edessä olevan vuoren oikeaa sivua ohittaen laen muutaman kymmenen metrin etäisyydeltä. Laelle kannattaa kiivetä heti sen tultua rinnalle. Metsäisyyden peittäessä vieressä olevan järven ja parhaat kauaskantoiset maisemat tuntee täällä silti merkillistä tyytyväisyyttä ja kaihoista mieltä.

Täällä on roihunnut menneinä aikoina suuret tulet. Nuorempi väki on kokoontunut viettämään aikaa ja tapaamaan toisiaan. On syöty vähäisiä eväitä ja viereisestä järvestä pyydettyä kalaa on paistettu kepin nokassa.

Tulien jäljet ovat sateet, tuiskut ja tuulet pyyhkineet näkymättömiin. Jäljelle on jäänyt muutama maininta ja kartassa nimi Tulivuori.

Vuorella kävijä miettii varmasti mistä tänne korpeen on väkeä siunaantunut? Järven rannalla on muutama talo, jotka siinä ovat varmasti aina olleet, mutta mistä muualta?

Paikkahan ei ole itse asiassa missään korvessa. Alle kymmenen kilometrin säteellä on Holjan risteys, Luopioinen ja Pälkäneen Sappee. Holjaan on tullut tie jo lähes kolmesataa vuotta ja sitä ennen Hämeenlinnasta Tuuloksen Syrjäntaan kautta ratsupolku, edeten täältä Kuhmalahden Pohjaan, jossa se on yhtynyt Laukaantiehen.

Etäisyyksiä ja syrjäisyyttä miettiessämme meidän tulee huomioida, että ennen muinoin päivätöitäkin lähdettiin tekemään jopa kahden peninkulman etäisyydelle. Tämän kauemmaksi ei menty päiväseltään.

Muutettaessa peninkulmaa kilometreiksi on muistettava ajankohta. Muinainen suomalainen peninkulma oli noin kuusi kilometriä ja myöhempi ruotsalainen kymmenisen kilometriä. Metrijärjestelmän tullessa käyttöön sovittiin pituudeksi tasan kymmenen kilometriä.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>