Kangasala selvittää elinkeinopalveluiden järjestämistä

Kangasalla aletaan selvittää uusia tapoja kunnan elinkeinopalveluiden järjestämiseksi. Elinkeinopalvelujen merkitys kunnan kokonaisvaltaiselle kehittämiselle kasvaa entisestään Tampereen kaupunkiseudun hyvän vetovoiman myötä. Lisäksi kunnan nopea ja voimakas kasvu on muuttamassa kuntastrategiaa asumispainotteisesta kehittämisestä elinkeinopalvelujen kehittämiseen.

– Kangasalla on edessään kunnan historian merkittävimpien ja laajimpien uusien elinkeinoalueiden; Saarenmaa, Lamminrahka ja Tarastenjärvi, avaaminen ja kehittäminen, kunnanjohtaja Oskari Auvinen toteaa.

Auvisen mukaan myös kunnan elinvoiman ja vetovoimaisen toimintaympäristön jatkuva kehittäminen edellyttää arviointia siitä, onko nykyinen tapa järjestää elinkeinopalvelut tässä hetkessä paras mahdollinen.

– Siksi selvitämme elinkeinopalvelujen järjestämisen vaihtoehtoiset mahdollisuudet, Auvinen sanoo.

Elinkeinopalvelujen selvitystyössä vertaillaan nykyisen toimintamallin ja yhtiömallin eroja. Työtä varten on asetettu työryhmä kunnanjohtajan päätöksellä. Tampereen seutukunnista elinkeinopalvelujen yhtiömalli on käytössä Lempäälässä ja Ylöjärvellä. Pirkkala, Nokia, Orivesi ja Vesilahti tuottavat palvelut edelleen oman organisaationsa kautta.

Selvitystyö tehdään syys-lokakuun aikana, ja kunnanjohtajan päätösehdotus etenee kunnanhallituksen arvioitavaksi marras-joulukuun aikana.

– Tavoitteena on hakea ratkaisuja myös siihen, miten kehitämme elinkeinopalvelujemme asiakaslähtöisyyttä, nopeutta ja tehokkuutta, Auvinen sanoo.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>