
– Tori ilman ihmisiä on kallista infraa, hallintojohtaja Tuomas Hirvonen sanoi Pälkäneen uudistetun torin avajaisissa.
– Tori ilman ihmisiä on kallista infraa, hallintojohtaja Tuomas Hirvonen sanoi Pälkäneen uudistetun torin avajaisissa.
Hän haastoi kuntalaisia kehittämään torista monikäyttöistä tapaamispaikkaa, joka muuntuu ajan ja tarpeiden mukaan.
– Torilla käydään kauppaa, mutta se ei ole pelkkä vaihdannan paikka, vaan myös kohtaamispaikka. Torilla tavataan, jos siellä on toimintaa ja tapahtumia.
Hirvonen kertoi, että suurissa kaupungeissakin on oivallettu toritapahtumien merkitys, koska kaupankäynti siirtyy entistä enemmän nettiin.
Pälkäneen tori muutti tämän kesän ajaksi remontin alta kunnantalon parkkipaikalle. Kauppiaiden mielestä kauppa kävi siellä paremmin lauantaisin, mutta keskiviikkona seurakuntatalon torikahvila vilkastuttaa myös toria. Torin myyntipaikat ovat maksuttomia, ja katoksen lisäksi kauppaa voi tehdä myös esimerkiksi auton takakontista.
Kukko katolla kertoisi sivistyksestä
Jari Kemppainen muistutti uudistetun torin avajaisissa, että entisaikaan maaseudun tuotteita rahdattiin myytäväksi kaupunkien toreille, koska maaseudulla ei ollut kauppaoikeuksia. Torin ja sen kävijät siunannut kirkkoherra huomautti, ettei tori ole seurakunnan parkkipaikka, vaikka moni on saattanut niin ajatella.
Torin sydämeksi ja tapahtumapaikaksi nousi kesän aikana paviljonki, jonka jalustana toimii lumpeenkukka.
– Katolle sopisi aapiskukko sivistyksen merkiksi, Kemppainen ehdotti.
Remontin yhteydessä torielämää rikastuttamaan saatiin lyömäsoittimia. Niiden hankinnasta vastasi torikatoksen pystytyksessäkin talkoillut Lions-klubi. Hankintaa oli rahoittamassa myös Luopioisten Säästöpankkisäätiö.
– Lions-klubi elävöittää paikkakuntaa ja toimii etenkin lasten, nuorten ja eläkeläisten hyväksi. Kansainvälinen järjestö täyttää Suomen tapaan sata vuotta. Musiikkipuisto on Pälkäneen klubin satavuotishanke, sanoi musiikkipuiston kunnalle luovuttanut leijonapresidentti Kalle Vaismaa.
Hän toivoi, että mahdollisimman moni vaalisi fyysistä ja psyykkistä kuntoaan musiikin parissa.
– Soittimet pyrittiin valitsemaan niin, että ne sopivat kirkon ympäristöön.
Avajaisissa laulanut ja laulattanut Aimo Kokkola toivoi, että yhdessä rakennettua toria osattaisiin vaalia. Hän uskoi, että se osaltaan yhdistää pälkäneläisiä ja saa myös kesäasukkaat juurtumaan entistä tiiviimmin.
– Torilla tavataan.
Keskiviikkona vietetyissä torin avajaisissa Jukka Kittilän johtama Tim Creole & His Hot Rods esitti entisten nuorten musiikkia.
- Aimo Kokkola uskoi, että uusi tori yhdistää pälkäneläisiä ja saa myös kesäasukkaat juurtumaan entistä tiiviimmin.
- Kostiakodin asukkaat osallistuivat torin avajaisiin.
- Torikauppa kävi kesälauantaisin paremmin kunnantalon parkkipaikalla. Myyjät ja asiakkaat toivovat, että uusittu tori toimisi entistä vireämmin.
- Torikauppa kävi kesälauantaisin paremmin kunnantalon parkkipaikalla. Myyjät ja asiakkaat toivovat, että uusittu tori toimisi entistä vireämmin.
- Jari Kemppainen siunasi uuden torin ja sen käyttäjät.
- Tim Creole & Hot Rods avaa Tahteja Torilla -tapahtumasarjan.
- Leijonien presidentti Kalle Vaismaa lahjoitti musiikkipuiston soittimet kunnalle.
- – Tori ilman ihmisiä on kallista infraa, hallintojohtaja Tuomas Hirvonen sanoi Pälkäneen uudistetun torin avajaisissa.
- Torikauppa kävi kesälauantaisin paremmin kunnantalon parkkipaikalla. Myyjät ja asiakkaat toivovat, että uusittu tori toimisi entistä vireämmin.
- Torikauppa kävi kesälauantaisin paremmin kunnantalon parkkipaikalla. Myyjät ja asiakkaat toivovat, että uusittu tori toimisi entistä vireämmin.
- Torikauppa kävi kesälauantaisin paremmin kunnantalon parkkipaikalla. Myyjät ja asiakkaat toivovat, että uusittu tori toimisi entistä vireämmin.
Avajaiset olisi voinut järjestää jonain muuna päivänä kuin keskiviikkona klo 10. Paikalle olisi päässyt myös työssäkäyvät ym. Tai taitaa kohderyhmänä ollakin eläkeläiset?
Myytävänä lyijykynäpiirros ”Kameli Pälkäneen torilla”
Noin 13 vuotta sitten Harjutuuleen tehtiin varsin mittava remontti/saneeraus; sekä Mäntylän että Kuuselan tilat saneerattiin. Kaikki sähköt, hoitajakutsujärjestelmät jne uusittiin. Huoneiden yhteyteen rakennettiin uudet wc:t.
Sprinkler-järjestelmä rakennettiin ensimmäisten vanhainkotien joukossa Pirkanmaalla.
Siis varsin arvokas saneeraus, muistaaksen yli miljoonan mentiin.
Kun sähkökaapelit upotettiin maahan, saatiin vihdoin varsin arvokas varavoimakone Harjutuuleen.
Eli kaikki talotekniikka on suhteellisen uutta, tekniikan ja tilojen mitoitukset nykymääräysten mukaisia.
Ja saneeraus onkin nyt kannattamatonta?