Kangasala osti Tavase-osakkeita

Kangasalan kunnanhallitus on hyväksynyt Tavase Oy:n osakkeiden ostoa koskevan kauppakirjan, jolla kunta hankkii tekopohjavesiyhtiöstä irtaantuvan Valkeakosken kaupungin aiemmin omistamia osakkeita. Valkeakosken Tavase-osakkeet jaetaan omistajakuntien omistussuhteiden mukaisesti, ja Kangasala ostaa 691 osaketta yhteensä 6,91 eurolla. Valkeakoski on ostanut itsensä ulos yhtiöstä runsaalla 700 000 eurolla.

Kangasalan valtuusto ehti linjata joitakin vuosia sitten, että kunnan tulisi irrottautua tekopohjavesiyhtiöstä, joka on suunnitellut tekopohjavesilaitosta Pälkäneen ja Kangasalan väliselle harjualueelle. Kunta on kuitenkin valtuustoa myöten sittemmin empinyt toimissaan, koska sitä yhtäältä houkuttaa Tavase Oy:n osakkailleen lupailema halpa ja laadukas vesi ja toisaalta huolestuttaa mahdollinen tilanne, jossa sen alueella toimisi kunnan omistuksen ulkopuolella oleva tekopohjavesiyhtiö.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?