Muistelmia jälkeläisille

Mummon murinat

Keskusteltiin tässä ”tyttöjen” kanssa siitä, mitä meistä jää jälkeläisille muistoksi. Joku saattaa ilahduttaa huomattavilla omaisuuserillä. Kaunis omakotitalo kylässä tai soma huvila Kukkian saaressa lienee perillisten mieleen. Myös muhkea osakesalkku ja pankkitalletukset voivat saada muistamaan lämmöllä edesmenneitä vanhempia tai isovanhempia.

Ehkei meillä kaikilla ole isosti maallista mammonaa annettavaksi, mutta voi olla henkisiä rikkauksia. Kun asiaa tuumimme, eräs joukostamme kertoi, kuinka vanhin poika oli pyytänyt häntä kirjoittamaan muistelmia elämästä. Isästä kun ei kuulemma ole kynätyöhön ryhtyjäksi. Oli poika kehottanut aloittamaan homman nyt heti lokakuussa, kun puutarhatyöt eivät enää vaivaa ja marja-aikakin alkaa olla ohi. Kai hänellä oli huoli siitä, ettei äiti ikuisesti pysy hengissä tai ainakaan täydessä työvireessä. Niinpä niin.

Pohdittiin asiaa porukalla. Suunnittelimme, että ryhtyisimme toinen toistamme patistaen tuollaiseen hommaan. Muutama kymmenen liuskaa tiivistä tekstiä voisi talven mittaan syntyä meiltä vanhoiltakin, kun olemme kohtuullisesti oppineet tietokonetta käyttämään. Yksi arveli, että hän ei haluaisi meidän muiden lukevan hänen muistojaan. Siispä sovimme, ettei mitään näyttövelvollisuutta ole, jokainen pitäköön omat salaisuutensa. Mutta kannustusta annettaisiin noin yleensä.

Eräs porukasta ehdotti, että kirjallista työtä voisi rikastuttaa valokuvin ja kirjein, jotka laitettaisiin oikeisiin kohtiin elomme tarinaa. Aloitettaisiin lyhyellä katsauksella isovanhemmista ja vanhemmista. Kerrottaisiin, millainen oli lapsuudenkoti, millainen kotikylä. Sota-ajan tapahtumat ja meidän muistomme niistä olisivat esimerkiksi lastenlapsille mielenkiintoista luettavaa. Olipa joukossamme eräskin, jonka kokemuksissa oli evakkous. Helsingin olympialaiset me kaikki totesimme muistavamme aika hyvin.

Kouluvuodet olivat ennen erilaisia kuin nyt. Kansakouluja oli Luopioisissakin kahdeksan. Ei autokuljetuksia, pitkät matkat käveltiin, talvipakkasillakin. Usein ei tyttölasta haluttu tai voitu kustantaa oppikouluun, vaikka olisi ollut luokan priimus. No, ei aina poikiakaan. Ainakin mummon kotiseudulla oli lyseossa kalliit lukukausimaksut. Kirjat, vihot ja ruoka piti itse maksaa. Moni asui koulukortteerissa kaukana kotoa.

Muistelmissamme esiintynee myös romantiikkaa, nuoruuden kokemuksia tanssilavoilta ja seurataloilta. Vähän erilaista se seurustelukin taisi olla kuin nykynuorilla. Avioitumiset, lastensaannit, kodit ja kortteerit kerrotaan tiiviisti ja kulloisenkin aikakauden yleistä tilaa valottaen. ”Loistelias” työura voidaan kuvata noin niin kuin yleisluontoisesti. Ei maar tarvi muistelmia entisillä työtovereilla tarkistuttaa. Mutta maailman tila yleensä ja oman maan yhteiskunnalliset olot on syytä kertoa joka vuosikymmenen kohdalla.

Kun saamme hengentuotteemme valmiiksi, arvelimme tulostavamme sitä jotain kymmenen kappaletta. Se siis tulee pääsemään paljon vähemmällä arvostelulla kuin oikeat painetut muistelmat. Näitä kirjanmuotoisia teoksia on eri puolella Sydän-Hämettäkin ilmestynyt viime vuosina aika monia. Eivät ne nykyään ole hirmukalliita omakustanteinakaan. Mutta me tuumittiin ”tyttöjen” kesken, että meidän elämämme ei ole ollut niin merkittävä, eikä sukukaan kovin tasokas, että kirjapainoa kannattaisi vaivata. Teemme siis muistelmamme vaatimattomana monisteena ja vain lähipiirin luettavaksi. Ja sekin hyvä puoli tässä on, ettei kukaan rupea esimerkiksi Sydän-Hämeen Lehden yleisöpalstalla kysymään todenmukaisuuden perään.

Mymmeli

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>