Pälkäneen minitytöt hallitsivat Heinolassa

Pälkäneen Luja-Lukon 10–11-vuotiaat koripallotytöt voittivat kolme Lahden seudun minityttöjoukkuetta sunnuntaina Heinolassa pelatussa perinteisessä Spalding Cupissa.

Avausvastustaja oli edellisvuosilta tuttu ja taitava SBG Red Lahdesta, jonka riveissä on yksi todella pitkä pelaaja. Tasaisen ottelun tauolle päästiin Pälkäneen parin pisteen johdossa. Toisella puoliskolla lahtelaiset ottivat neljän pisteen etumatkan, kunnes Luja-Lukko löysi tarvittavan lisävaihteen. Läpi ottelun jatkunut hyvä puolustaminen väsytti vastustajan, ja pälkäneläiset kirmasivat 41–29 voittoon.

Pienen siirtymän ja tankkauksen jälkeen vastaan asettui aina vaarallinen YMCA Heinola. Luja-Lukko hallitsi ottelua, mutta korintekovaikeudet pitivät numerot tasaisena. Tauon jälkeen pälkäneläiset karkasivat parhaimmillaan kahdeksan pisteen johtoon, mutta hurmoksen päälle saaneet heinolalaiset nousivat vielä kahden pisteen päähän. Lopulta Luja-Lukko voitti ottelun 28-24.

Kolmannessa ottelussa lahtelainen SBG White yritti katkaista pälkäneläisten voittoputken. Luja-Lukko sai heti ottelun alkuun hyvän jakson ja ero venähti reiluun kymmeneen pisteeseen. Laajalla rintamalla pelannut Luja-Lukko esitteli hienoja syöttöketjuja, joiden päätteeksi saatiin yleensä nostaa kori vapaasta paikasta. Pälkäneläisten voitto kirjattiin lukemin 48–25.

Turnauksen tsempparina palkittiin Lea Wallgrén. Mukana pelaamassa olivat lisäksi Venla Metsomäki, Sanni Ketola, Saga Pajula, Tytti Ojanperä, Tesla Gylling, Aada Pajula ja Heta Östring. Valmentajina häärivät Elina Wallgrén ja Kimmo Ketola.

Lea Wallgrén palkittiin kaikki ottelunsa Heinolan turnauksessa voittaneiden minityttöjen tsempparina.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?