Sanelua ja kiristystä

Tampere toimii Pirkanmaan alueella vastuukuntana jätehuollon viranomaistehtävissä. Kun kaupunki uudisti organisaatiotaan, viranomaisena toimiva jätehuoltojaosto muutettiin lautakunnaksi. Kaupunki yrittää edelleen pitää vallan käsissään: lautakunnan 12 jäsenestä seitsemän valittiin Tampereelta. Lietejupakassa kyykytetyt reunakunnat eivät suostu saneluun, vaan pyrkivät korjaamaan valtasuhteet.

Jäteyhtiön 17 osakkaasta kymmenen vastusti sitä, että Tampereella on enemmistö lautakuntapaikoista. Vastustajista osa hyväksyi sopimuksen, mutta edellytti paikkajaon korjaamista. Kuusi kuntaa korosti vaatimustaan jättämällä sopimuksen allekirjoittamatta. Pälkäne on yksi näistä kunnista.

 

Kuohunta jäteyhtiön ympärillä alkoi, kun se junaili lietekuljetukset itselleen. Tähän saakka kiinteistönomistaja on itse saanut päättää, kuka kaivoilla käy. Ajoja ovat hoitaneet paikalliset yrittäjät.

Nyt Jätehuollon kilpailuttamat lieteajot päätyivät entistä isommille toimijoille. Niitä odotetaan pelonsekaisin tuntein sekä lietekaivolla että puhdistamolla. Asukkaat miettivät, miten isommat autot mahtuvat pihaan, jossa paikallinen isäntä on tähän saakka käynyt traktorin kanssa. Puhdistamolla aprikoidaan, miten entistä isommat lietekuormat saadaan syötettyä prosessialtaisiin.

Pälkäneen pienet puhdistamot ovat pystyneet käsittelemään väkeviä sakokaivolietteitä, kun paikalliset kuskit ovat lirutelleet niitä kärryllisen kerrallaan. Puhdistamot eivät vedä, jos viikon ajot keskitetään parille päivälle tai jos naapurikunnan puolelta alkaneet kierrokset ja kuormat päätyvät Pälkäneen puhdistamolle.

Tampereella ei kuskata juurikaan lietettä. Siksi sikäläiset päättäjät ovat kiinnostuneempia muun muassa sadevesiviemäröinnistä.

Ympäryskunnat ovat saaneet kuljetusyrittäjien edunvalvojasta Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:stä ärhäkän kumppanin. Yhdistys edustaa sekä lietejupakassa sivuutettuja pienyrittäjiä että ajokilpailun voittaneita isoja yrityksiä. Siksi Tampereen kannattaisi kuunnella SKAL:n asiantuntijaa.

 

Kuntien omistama Pirkanmaan Jätehuolto Oy hankkii kyseenalaista mainetta kiristyskirjeiden lähettäjänä. Alkuvuodesta jäteyhtiö kielsi lietteenkuljettajia jatkamasta kaivojen tyhjennyksiä ja uhkasi näitä valvontaviranomaisilla – vaikka markkinaoikeus oli kieltänyt jäteyhtiötä panemasta täytäntöön hankintapäätöstään, jotta paikallisilta kuljetusyrittäjiltä eivät menisi työt ennen kuin valitus on ratkaistu.

Yhtiö teki tarjouskilpailun voittajayritysten kanssa määräaikaisen sopimuksen. Myös suuri osa paikallisista lietekuljettajista on jatkanut toimintaansa entiseen malliin, koska asian käsittely on kesken.

Nyt tylyä postia ovat saaneet jätehuoltoviranomaista hakemuksillaan lähestyneet pälkäneläiset. Yhtiö ilmoittaa, ettei se käsittele joidenkin osakaskuntiensa asioita. On varsin epätavallista, että yhtiö lähtee peluriksi osakkaidensa kiistaan.

Kuntalaisista kirjeet tuntuvat jäteyhtiön kostolta: syytön lajittelija kärsii siitä, että kuntapäättäjät käyvät vääntöä lautakunnan voimasuhteista ja lietekuljetuksista.

Toivottavasti isoimman osakkaan sanelun mukaan toimiva yhteislautakunta ei anna esimakua siitä, miten asiat hoituvat, kun maakuntauudistus keskittää niitä entistä enemmän Tampereelle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?