Yhteiskoulun ja lukion kilta 10 vuotta

Koulun seniorit ovat vuosikymmenten mittaan palanneet useasti vanhalle koululleen – milloin killan kokoontumisiin milloin riemuylioppilasjuhliinsa. Kuva keltalakkisista on viime keväältä.

Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta täyttää tasavuosia tänä syksynä, ja 10-vuotisjuhlat pidetään yhteiskoululla lauantaina 21. lokakuuta kello 13. Juhla alkaa kahvittelulla ja seurustelulla. Ohjelmaa jatketaan muun muassa koulun menneitä aikoja muistellen ja selvitellen.

Tämän vuoden syksyllä tulee siis kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun yhteiskoulun alunperin vuonna 1959 alkanut  senioritoiminta elvytettiin ja nykyinen kilta perustettiin.

Alkuperäisen senioriyhdistyksen perustamisajatuksen herätti rehtori Lauri Teivainen, kun koulun entisiä ja silloisia opettajia ja oppilaita oli kokoontunut koululle yhteiseen illanviettoon. Ajatus otti heti tulta, ja asiaa kehittelemään valittiin toimikunta.

Senioriyhdistys perustettiin lokakuussa 1959 ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ilkka Hakalehto.

Yhdistyksen toiminta jatkui aina 1970-luvulle saakka, mutta sitten toiminta alkoi hiljalleen hiipua. Seniorit kokoontuivatkin viimeisen kerran maaliskuussa 1974.

Aikaa kului vuosikymmeniä, kunnes vuonna 2006 koulun senioritoimintaa alettiin jälleen kaivata. Se onnistuttiin käynnistämään uudelleen, ja Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry perustettiin marraskuussa 2007.

Esko ja Marjatta Koskenvesa olivat kutsuneet koolle koulun entisiä oppilaita keskustelemaan senioritoiminnan silloisesta tilasta ja sen jatkamisesta. Päätettiin perustaa työryhmä, joka Kalevi Mesimäen johdolla toimi täydellä teholla ja teki valmistelut killan ensimmäistä syyskokousta varten.

Silloin hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jyri Kankila. Vuonna 2010 killan puheenjohtajavastuu siirtyi Päivi Lehtomäelle, joka jatkaa tehtävässä edelleen.

Killan perustamisesta on nyt kulunut 10 vuotta. Aktiivisesti toiminut yhdistys on tuottanut vuosien mittaan runsaasti erilaisia senioritapaamisia ja juhlia, joista koulumuistot ovat ottaneet pääosan. Killan suuri ponnistus on koulumuistokirja, joka julkaistiin koulun 70-vuotisjuhlavuotena 2016. Oli ihana Irma -kirjaa on tähän mennessä myyty jo 300 kappaletta.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?