Muistoja Pekasta

Muistokirjoitus

Pekka Syrjä.

Minä tutustuin Pekkaan noin kolmekymmentä vuotta sitten tavatessani mieheni Sepon. Hän oli Tuomisen perheen tuttuja ja tuli sitä kautta tutuksi myös minulle. Pekka oli apunamme taloa rakentaessamme ja kaikkina näinä vuosina tuki ja turva, kun ongelmia tuli eteen. Milloin hajosi vesipumppu kaivossa tai jäätyivät putket, sähköt katosivat tai autojen kanssa oli ongelmia, niin Pekalle saattoi aina soittaa ja kysyä neuvoa. Jos hänellä ei ollut jotain osaa tai tietoa, hän kyllä tiesi kenelle soittaa tai mistä voisi kysellä. Aina sai apua. Usein hän oli myös Sepon seurana, kun Seppo teki pihalla jotain autoremonttia.

Myöhemmin hän auttoi tallirakennuksen ja tarhan kanssa ja tuli apuun koneineen, jos oli jotain maansiirtotarvetta. Ja Pekka tuli paikalle yleensä nopeasti, hän ei ollut mikään joo-joo- mies, joka lupaili, muttei tullut moneen viikkoon. Pienellä autollaan hän huristeli paikalle.

Hänellä oli valtavasti tietoa kaikista asioista ja seudun ihmisistä. Laaja ystävä- ja tuttavapiiri. Monesti hänen autonsa saattoi nähdä Kopsonin baarin tai Sammonkulman parkkipaikalla, ja hän oli kahvilla juttelemassa maailman menosta. Ainoa, joka ei Pekasta pitänyt, oli koiramme Nero, joka piti viedä pesuhuoneeseen ovien taakse, kun Pekan haukkumisesta ei tullut loppua.

Pekka oli tavattoman kiinnostunut kaikista koneista – joita hänellä olikin valtava määrä – ja kaikenlaisesta elektroniikasta. Silloin, kun itse vielä soittelin vanhalla näppäinpuhelimella, hänellä oli jo hieno älypuhelin, jonka näytöltä ihmettelimme keittiön pöydän ääressä lentokonesovellusta, joka näytti kuviona kaikki Helsinki-Vantaalle tulevat ja lähtevät lentokoneet. Myöhemmin ihmettelimme Sepon ja Sirpan kanssa saunamökin pöydän ääressä puhelinta, josta saattoi kuunnella musiikkia ja katsoa televisio-ohjelmia. Se oli siihen aikaan uutta ja ihmeellistä.

Pekka kiersi kaikki konemessut ja ajoi työkseen monenlaisia kaivinkoneita ja pyöräkuormaajia. Iso mies ruutupaidassa lakki päässä ja pieni kone, jota hän käsitteli näppärästi ja kokeneesti ja teki työt nopeasti vaikka maasto oli välillä mäkistä ja kuoppaista ja ihan vinossa piti koneiden kanssa työskennellä. Kivet nostettiin ylös ja pihamaat kaivettiin ja tasoitettiin.

Pekka oli myös kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä. Hänellä oli nuorempana jonkinlainen ultrakevyt lentokone ja moottoroitu riippuliidin, jolla hän lenteli laskeutuen läheisille pelloille Kukkolassa ja Vimmussa. Pelonsekaisella kunnioituksella katselimme sitä menoa. Hän piti hauskaa ja pelotteli kanssamatkustajiaan sammuttamalla moottorin vähin äänin ja sanomalla: ”Moottori sammui, mitä nyt tehdään?!” Konehan tietysti liiteli alas vaivatta. Kun Helsinki-Vantaalle laskeutui yksi maailman suurimmista lentokoneista, se oli Pekasta hienoa ja sitä oli mentävä lentoasemalle paikan päälle ihmettelemään.

Myöhemmin Pekka hankki mökin Pyhäjärven rannasta aivan naapuristamme ja teki paljon parannustöitä mökin pihapiirissä, korjasi polkuja rantaan ja pystytti pieniä piharakennuksia pihalle. Hän rentoutui siellä Sirpan kanssa ja toivotti meidät aina tervetulleiksi saunomaan ja uimaan. Lukuisat valokuvat on otettu Pekan laiturilta. Mökkiin liittyy viimeinen tapaamiseni Pekan kanssa, koiraa ulkoiluttaessani, hän ajoi autolla ohi, peruutteli takaisin ja kehotti menemään saunomaan ja uimaan, vaikka oli jo syyskuun alkupäivä. Sanoi, että omenoita voi ottaa puusta ja tyrniä pensaasta. Oli ystävällinen ja avulias niin kuin aina. Mitä parhain naapuri.

Tämä tapahtui juuri ennen hänen leikkaustaan. Emme arvanneet, että Pekka oli niin vakavasti sairas ja järkytyimme kovasti hänen poismenostaan. Meillä on hyvät muistot Pekasta, olemme todella kiitollisia hänelle kaikesta avusta ja ystävällisyydestä ja nyt tulee surullisena mietittyä, tuliko häntä aikanaan tarpeeksi kiitettyä.

Hän oli Pekka Syrjä, hieno mies.

Jaana Tuominen

Naapuri Kukkolasta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?