Entistä nuoremmat pukeutuvat Hakan paitaan

Suomen perinteikkäin jalkapallopaikkakunta Valkeakoski täydentää myös naapureidensa harrastustarjontaa. Hakan junnujoukkueiden riveissä kasvaa valkeakoskelaisten lisäksi muun muassa pälkäneläisiä, akaalaisia ja hämeenlinnalaisia pelaajia.

Tästä syksystä alkaen Hakan valkopaitaan pukeutuvat ensimmäistä kertaa jo 9–10-vuotiaat junnut. Aiemmin Nappulaliiga on hoitanut kasvatustyön 11-vuotiaaksi saakka, ja ensimmäiset Haka-joukkueet on muodostettu D-junnuihin.

Kaikkiin Hakan joukkueisiin otetaan uusia pelaajia. Helpointa mukaan lähtö on syksyllä, kun uudet joukkueet aloittavat toimintansa. Jalkapalloa voi harrastaa monella tasolla, eivätkä muut harrastukset estä osallistumista.

Hakasta löytyy kaikkien ikäluokkien poikajoukkueet. Tänä syksynä Hakassa aloittavassa nuorimmassa E-poikien ikäluokassa pelaavat 2007 ja 2008 syntyneet pojat. Kaksi vuotta vanhempiin D-junnuihin muodostetaan kaksi joukkuetta, joista toinen pelaa ikäryhmänsä korkeimmalla sarjatasolla Alueliigassa ja toinen piirinsarjassa. Molemmille joukkueille järjestetään sarjapelien lisäksi harjoitusotteluita sekä turnauksia ympäri vuoden.

Tytöt pelaavat Valkeakosken nappulaliigassa 12-vuotiaiksi saakka. Hakassa on kaksi tyttöjoukkuetta. C-tytöissä pelaavat 2004–2006 syntyneet tytöt ja B-tytöissä 2001–2003 syntyneet.

Valkeakoskelle on kertynyt ainutlaatuinen määrä jalkapallo-osaamista. Kaikille joukkueille löytyy kokeneet ja koulutetut valmentajat, hyvät ympärivuotiset harjoitusolot sekä valmis pelaajapolku Tehtaan kentän kirkkaisiin valoihin.

Hakan junioreiden toiminnasta voi kysellä lisää Mikko Hatakalta numerosta 0400 993954. Valkeakosken Nappulaliigan toiminnasta osaa kertoa Ari Jussila numerossa 0400 502227.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?