Omakotitaloille vähän lupia

Asemakaava-alueille myönnettiin Kangasalla alkuvuoden aikana 23 rakennuslupaa uusille omakotitaloille. Määrä putosi kymmenellä edellisvuoteen verrattuna. Uusia omakotitalojen rakennuspaikkoja koskevia suunnittelutarveratkaisuhakemuksia kunnassa käsiteltiin kesäkuun loppuun mennessä kymmenen, joista yhdeksän hyväksyttiin.Hakemuksista puolet koski vanhan asuinrakennuksen korvaamista uudella. Kunnan määrittelemistä maaseutukylistä vain Raikun ja Iharin seudulle haettiin lupia.

Kunnalla on tällä hetkellä myytävänä 29 omakotitonttia. Eniten vapaita tontteja, 15 kappaletta, on Pikonlinnassa. Marraskuussa tulee lisäksi myytäväksi tai vuokrattavaksi 34 omakotitonttia. Näistä 20 sijaitsee Horron alueella Saarenmaantien varressa.

Kunnan viranomaislautakunnalle ja elinvoimalautakunnalle annetaan puolivuosittain selvitys suunnittelutarveratkaisuista ja poikkeusluvista. Sen avulla on tarkoitus tarkastella suunnittelutarve- ja poikkeuslupien määrää ja sijoittumista sekä asemakaava-alueen ulkopuolisen rakentamisen osuutta kaikesta omakotirakentamisesta.

Selvityksen mukaan rakentamisen vilkkaus on edelleen tärkeää huomioida erityisesti Tursolan, Suoraman, Vatialan ja Ruutanan päivähoito- ja koulupalveluissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?