Liian lähellä

En ole koskaan kieltänyt mielenterveysongelmien olemassaoloa. En ole myöskään väittänyt, etteivätkö monet ihmiset kärsisi mielenterveysongelmista jossain vaiheessa elämää.

Olen huomannut puolitutuilla fyysisiäkin merkkejä pahasta olosta ja huonosta itsetunnosta. Olen kuullut tarinoita kaverin kaverista, joka teki itsemurhan, kun ei enää jaksanut.

Mutta kun mielenterveysongelmat ovat sattuneet omaan lähipiiriin, en ole niitä hyväksynyt.

”Mielenterveys – ja siihen liittyvät ongelmat – tuntuvat olevan jonkinlainen tabu”, kirjoittivat Hanna Rantanen ja Jani Pääkkölä Sydän-Hämeen Lehdessä 8.11.2017. Tunnistin välittömästi itseni.

Kun olen kuullut läheisteni ongelmista, olen ajatellut mielessäni: ”Se on taas joku viikon kestävä vaihe ja kohta se on taas ihminen iloisimmillaan. Ei kai kukaan oikeasti ahdistu tommosesta?” Ääneen sanon vain: ”There, there”.

 

Läheisten sairastuminen henkisesti tuo esiin pelkoa. Pelkoa siitä, että joku rakastama henkilö joutuu kärsimään mielen aiheuttamasta tuskasta. Pelkoa siitä, että joutuu itse kohtaamaan raskaita asioita ja ennen kaikkea pelkoa siitä, voivatko ongelmat tarttua itselle.

Kun joku on kertonut mielenterveysongelmistaan, olen hätääntynyt enkä ole tiennyt mitä tehdä tai sanoa. En ole osannut kuvitella, että se kaikista positiivisimpana persoonana mieleen jäänyt voisi kärsiä masennuksesta. En uskoisi myöskään, että se sosiaalisissa tilanteissa loistava itsevarma henkilö on sisältä aivan rikki.

Kaikista vaikeinta on hyväksyä se, että sillä itselle läheisimmällä henkilöllä, jonka luuli tuntevansa läpikotaisin, voi olla vaikeaa.

 

Sen sijaan, että uskoisimme kaiken kääntyvän takaisin hyväksi viikossa tai että sokeasti luottaisimme läheisemme itsevarmaan ulkokuoreen, meidän tulisi ottaa vastuuta heidän auttamisestaan. Meidän tulisi olla läheistemme tukena niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.

Jo ymmärryksen ilmaiseminen ja asioiden hyväksyminen voivat edesauttaa mielenterveysongelmien helpottamisessa. Emme saa sulkea pois pelottavia ajatuksia vain siksi, että emme tiedä mitä niiden kohtaaminen voi itsellemme aiheuttaa.

Sen sijaan, että jatkossa vaikenisin itselleni vaikeasta lähes tabusta aiheesta, ajattelen näin: jos itse joudun kohtaamaan mielenterveysongelmia, enkö tahtoisi lähimpieni olevan tukena?

Kirjoittaja on Pälkäneen lukion abi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?