Yhdistystoimintaa ja pöytäkirjoja

Mummon murinat

Me mummot emme halua jättää jälkeläisten vaivaksi turhaa roinaa, siksi tulee vanhoja papereita peratuksi. No monenmoista löytyy, esimerkiksi yhdistysten ja muiden yhteisöjen tiedotteita ja pöytäkirjajäljennöksiä. Monessa on tullut olluksi mukana, kuten Suomi-Neuvostoliitto- Seurassa. Niissä merkeissä nähtiin hienoja musiikki- ja tanssiesityksiä, jopa meidän Seuratalolla. Joulukuu 1990. Luopioistenkin osastosta piti olla edustus valtakunnallisessa tapahtumassa. Bussikuljetus Pälkäneen kautta. Mittava istunto Espoon Dipolissa, osanottajia varmaan tuhatkunta. Illalla päästiin Neuvostoliiton suurlähetystöön Tehtaankadulle. Hieno paikka ja hyvät tarjoilut, runsaasti väkeviä juomia. Tuttuja TV-kasvoja näki elävänä. Ehkä SNS oli tuolloin jo kutistumassa, parikymmentä vuotta aiemmin oli jäseniä ollut noin satatuhatta. Sitten Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Seuraavana vuonna perustettiin Suomen ja Venäjän Kansojen Ystävyysseura. Edustettiin Luopioisten osastoa tuossakin tilaisuudessa Tampere-talolla. Nyttemmin nimi on Suomi-Venäjä- Seura.

Muidenkin yhteisöjen papereita kaapeista löytyy. Miten ennen ehtikin niin moneen porukkaan? Nyt ei enää jaksa hivuttautua kokouksiin. Vaan joskus hoitui jopa sihteerin hommat noin vain. Oli sitten kysymyksessä kylätoimikunta, ammattiosasto, kotiseutuyhdistys tai jokin muu. Vanhoina aikoina puheenjohtajana oli yleensä mies, jos heitä vain yhdistyksessä löytyi. Naiset kelpasivat kyllä hallitukseen. Sitten myös niihin hommiin, joissa oli vähän edustusta ja paljon käytännön työtä, kuten sihteeriksi, rahastonhoitajaksi ja tiedottajaksi. Meidän ikäluokkien naiset olivat aika nöyriä, eivät kukkoilleet tai juuri puheenvuorojakaan käyttäneet. No sitten kun lähdettiin ulos, saattoi alkaa marmatus: vääriä päätöksiä, itsevaltainen nuijanheiluttaja ja niin edelleen.

Tämän päivän homma taitaa olla tasa-arvoisempaa. Nykysuomessa iso osa väestä joutuu pöytäkirjojen kanssa tekemisiin. On kunnallishallintoa ja taloyhtiöitäkin. Joku saa jopa otteita käräjäpapereista. Monella on vinot pinot piironginlaatikossa, eikä aina oikein tiedä, pitääkö niitä tallettaa sukupolvesta toiseen. Mitenkähän tärkeät asiapaperit säilyvät elämän melskeissä? Kun perikuntia puretaan, niin voi dokumentteja joutua hukkaan. Jos tuhoisa tulipalo osuu kohdalle, niin se on menoa sitten. Ja silloin joskus sota tuhoisine pommituksineen? Miten kävi esimerkiksi kunnallisille pöytäkirjoille, kun Karjalasta lähdettiin evakkoon? Tuskin ne kaikkialta saatiin otetuksi mukaan. Jokohan 1700-luvulla alettiin tehdä paikallishallinnon papereita? Aika paljon aikaisemmin oli varmaan kirkollisia muistiinpanoja. Alkoivatkohan edes joskus 1800-luvun lopulla muuttua suomenkielisiksi nuo historialliset muistot, jotka olivat musteella ja kauniilla käsialalla kirjoitettuja?

Mymmeli

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>