13 kertaa Kauneimmat joululaulut Kangasalla

Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet täyttävät vuosi vuodelta kirkot ja seurakuntakodit. Kauneimpia joululauluja lauletaan tänä vuonna 45. kerran ympäri Suomea sekä monissa suomenkielisissä seurakunnissa maailmalla.

– On mukava olla tekemässä Kauneimmat joululaulut -tapahtumia, kun tietää, että väki tulee kirkkoon tietäen, mitä tuleman pitää. He osaavat odottaa juuri tietynlaista tilaisuutta. Monille joulun aika käynnistyy Kauneimmissa joululauluissa, kanttorit Jukka Heroja ja Tarja Sillanpää sanovat.

Kangasalan seurakunta järjestää tänä vuonna 13 Kauneimmat joululaulut -tilaisuutta. Perinteisten tilaisuuksien lisäksi on muun muassa lapsille suunnattu tilaisuus sekä joululaulujen Majatalo-ilta.

Tilaisuuksissa lauletaan yleensä 10–12 joululaulua, joiden joukossa on yleensä 1–2 uudempaa ja loput vanhoja tuttuja kappaleita. Tilaisuuden juontaja usein taustoittaa kappaleiden historiaa tai kertoo muita kappaleisiin tai jouluun liittyviä lyhyitä välispiikkejä. Monille juuri se oikea joulun tunnelma syntyy Kauneimmissa joululauluissa.

– Aika usein aloitamme Arkihuolesi kaikki heitä -kappaleella, jonka myötä lähdemme kulkemaan kohti joulua ja sen sanomaa. Usein tilaisuudet loppuvat Maa on niin kaunis -kappaleeseen, Heroja kertoo.

 

Kauneimmat joululaulut Kangasalan seurakunnassa:

  • Su 3.12. klo 14 Kuohenmaan koulu
  • Su 3.12. klo 15 Vehkajärven Touhula, os. Mattilantie 150.
  •  To 7.12. klo 12 Seurahuone
  • Su 10.12. klo 15 Vatialan seurakuntakoti
  • Su 10.12. klo 18 Kuhmalahden kirkko
  • Su 10.12. klo 18 Kauneimpien joululaulujen Majatalo, Kangasalan kirkko. Musiikkivieraana Maksetut viulut.
  • Ti 12.12. klo 18 Havisevan rukoushuone. Tilaisuudessa paljastetaan Annukka Laineen tekemä alttaritaulu Hyvä Paimen.
  • Su 17.12. klo 15 Lasten Kauneimmat joululaulut, Kangasalan kirkko
  • Su 17.12. klo 18 Kangasalan kirkko
  • Su 17.12. klo 18 Sahalahden kirkko
  • Pe 22.12. klo 18 Kangasalan kirkko
  • Ke 27.12. klo 18 Kerttula Ruutanassa, os. Jokirannantie 18.
  • La 6.1. klo 15 Ranta-Einola