Vehoniemen joulupuoti aloittaa lauantaina

Joskus Heikki Hemilän kasvattamat perunatkin ovat sydämen mallisia.

Vehoniemen Automuseon tämänvuotinen joulupuoti aukeaa kuluvan viikon lauantaina. Joulupuoti on avoinna 17. joulukuuta asti päivittäin kello 10–17. Joulukuun ajan automuseolla voi tankata vaikkapa joulupuuroa tai hankkia laatikoita tai pikkuleipiä joulupöytään. Tämän vuoden uutuus on piparkakkutaikinasta tehty lyhty, jota valaisee ledivalo.

Ledvalo valaisee piparkakkutaikinasta tehtyä lyhytä.

Vehoniemen perinteiset joulumyyjäiset ovat 9.–10. joulukuuta kello 10–15. Oman joulupuodin herkkujen lisäksi myyjäisissä on paikallisia kädentaitajien tuotteita, esimerkiksi joulukoristeita, lasi- ja varputöitä, neuleita, liinoja, mattoja, villasukkia, kuivattuja suppilovahveroita ja omenoita, mummon mehuja ja joulukuusia.

Myyjäisviikonloppuna myös motoristit pääsevät joulupuurolle, kun motoristin joulupuuro on tarjolla lauantaina 9. joulukuuta kello 16. Automuseon Leila ja Pauliina Suutarinen tarjoavat puuron moottoripyörällä automuseolle saapuville.

– Autolla tulijat saavat maksaa puurosta pienen maksun. Vuosi vuodelta tarjoamme yhä enemmän puuroja museon piikkiin, automuseon emäntä Leila Suutarinen sanoo.