Joulupuoti on avautunut palvelemaan lahjaostosten tekijöitä Sahalahdella. Puodin vastaavat emännät Pirjo Humpas ja Tuija Ylinen täyttivät paikallisten kädentaitajien tuotteilla tilan, joka jäi tyhjäksi Osuuspankin lähdön jäljiltä elokuun lopulla.
– Tämän keskeisemmälle paikalle ei Sahalahdella voi päästä, Tuija Ylinen ihastelee myymälän sijaintia Sahramin ja apteekin välissä.
Joulupuodin organisoijakaksikko on tottunut vuokraamaan paikan myytäville käsitöille sieltä, mistä vapaata tilaa kulloinkin on ollut saatavilla. Nyt neljäntenä peräkkäisenä joulunalusaikana avoinna oleva puoti on edellisinä vuosina vetänyt asiakkaita Yrittäjätalolle, jokaisella kerralla eri osoitteeseen.
Paikka on vaihtunut, mutta toimintaidea on pysynyt samana. Joulupuoti tarjoaa pukinkontin täytteeksi laadukkaita, kauniita ja uniikkeja käsitöitä.
–Monet hakevat täältä omintakeisia lahjoja, Tuija Ylinen tietää.
Sukkia menee aina
Tämän vuoden näyttävin myyntiartikkeli on nostettu arvoiselle paikalle, suorastaan paraatipaikalle, loistamaan ikkunasta myös ohikulkijoiden iloksi. Tuo katseenvangitsija on jättikokoinen, led-lamppujen valoa hohtava ulkolyhty, jonka Tuija ja Heikki Ylinen ovat valmistaneet yhdessä kierrätysmateriaaleista.
– Lasiosat ovat entisen kaupparakennuksen tuplaikkunoita Sappeesta, noin puolitoista metriä korkean lyhdyn maalaustöistä vastannut Tuija Ylinen kertoo.
– Lyhtykin on myynnissä, vaikka siitä puuttuu hintatieto. Saa tehdä tarjouksia.
Joulupuodin tämän vuoden uutuus, hittituote, on karvalangasta viitosen koukulla virkattu kuusi. Esimerkiksi pöytäkoristeena hyvin toimiva karvakuusi ei varise, eikä häiritse allergisia. Vajaan puoli metriä korkean silmäinilon voi koristella vaikka led-lampuilla.
Myynnissä on jouluisia sisustustekstiilejä pöytäliinoista mattoihin ja tyynyihin. Puisia käsitöitä edustavat muiden muassa lakaisuharjat, kellot ja pannunaluset. On yksilöllisiä joulukortteja, lasitöitä, pehmoeläimiä ja kynttilöitä. Kaikkein myydyimmän tuotteen Tuija Ylinen osaa nimetä jo ennakolta.
– Villasukat. Niitä menee aina ja niitä tehdään koko ajan lisää myytyjen tilalle.
Rahaa lankoihin
Sahalahdella mökkeilevä Tuija Palkee poikkesi puotiin perjantaina ja mieltyi pöydät kierrettyään Tuija Ylisen kierrätyshuovasta valmistamaan tonttutyttöön.
– Tämä sopii hyvin takan reunukselle. On sillä tavalla ajaton, että sitä voi pitää esillä pidempäänkin kuin vain joulunalusaikana, Palkee mietti ja päätti tehdä kaupat tontusta.
Yhteensä 26 kädentaitajaa, kaikki sahalahtelaisia yhtä kuhmalahtelaista lukuun ottamatta, on tuonut luomuksiaan myyntiin Joulupuotiin. Moni näistä tekijöistä ahertaa Sahalahdella säännöllisesti kokoontuvassa käsityöpiirissä. Tilojen vuokran maksu järjestyy niin, että kukin kädentaitaja osallistuu maksuun omien tuotteidensa myyntiä vastaavalla osuudella. Hyvä myyntii merkitsee isompaa laskua, heikompi menestys pienempää.
Joulupuodissa on erillinen hyväntekeväisyyspöytä, jossa on myynnissä pipareita ja käsin maalatuilla lautasilla seisovia kynttilöitä. Niiden myyntituotto menee käsityöpiiriläisten kassaan, josta he rahoittavat lahjoittamiensa käsitöiden lankakustannuksia.
– Nyt teemme sytomyssyjä lapsille ja aikuisille, Tuija Ylinen mainitsee.
Hiljattain käsityöpiirin naisten käsistä lähti kolmisenkymmentä sukkaparia Pentorinteeseen joulupakettien sisällöksi. Taysin keskola taas on saanut kutojilta vauvapeitteitä ja Sahalahdelle tämän vuoden aikana syntyneet vauvat sukat ja tumput.
Joulupuoti avoinna 23.12 saakka. Sunnuntaisin suljettu.