Walki Brass tahdittaa Luopioisten Joulunavauksen

Torikuusi kasvupaikallaan Niemikunnantien varressa.

– Olen katsellut tuota kuusta jo kymmenkunta vuotta sillä silmällä, että siitä saisi hyvän kuusen tuonne torille, tuumii Olli Rekolainen.

Tänä jouluna tuumailu sitten toteutui, kun Rekolainen otti yhteyttä Luopioisten Yrittäjien torikuusiaktiiveihin. Kaunis kuusi pystytetään Luopioisten torille juhlistamaan joulun aikaa, 100-vuotiasta Suomen tasavaltaa ja jo kymmenettä kertaa järjestettävää joulunavaustapahtumaa.

Kuusen pystytys on vanha perinne, jonka aloitti viisikymmenluvulla silloinen seudun sähköistäjä, Hämeen Sähkö. Sittemmin asiaa hoiti erityinen ulkovalotoimikunta. Torikuusiperinnettä jatkoi Luopioisissa legendaarinen Näytelmäseura Lyhty. Tämän jälkeen perinne on ollut Luopioisten Yrittäjien hoteissa. Tämä valaistukseen liittyvä ympyrä on jollakin tavalla umpeutumassa, sillä yrittäjät on käynnistänyt talvivaloprojektin, joka tuo kaamosvaloja ainakin Kukkian kyliin ja Aitooseen.

Aloitus koululla

Luopioisten Joulunavaus on ensi lauantaina. Se alkaa perinteisesti Kirkonkylän koululta kello 9.30, jonne oppilaat ovat myyjäisten ja muun ohjelman oheen tänäkin vuonna loihtineet viihtyisän musiikkikahvilan. Toritapahtuma alkaa kello 11.30. Luopioisten Reserviläiset, Luopioisten Reserviupseerikerho ja Kukkia Seura ovat jo sitä ennen kello 11 aloittaneet havuseppeleiden asettamisen torin tuntumassa oleville sankarihaudoille itsenäisyyspäivän juhlintaa varten.

Walki Brass.

Toritapahtumaa tahdittaa komeasti Valkeakosken soittokunnan puhallinseitsikko Walki Brass johtajanaan Pekka Numminen. Tilaisuuteen tuovat tervehdyksensä Luopioisten seurakunta ja Luopioisten Yrittäjät. Korvatunturilta on luvattu, että joulunajan odotettu vieras, joulupukki, saapuu toritapahtumaan.

Luopioisten Reserviupseerikerho ja Luopioisten Reserviläiset tuovat torille yhteisen Joulutulet -tapahtuman, jossa tulien lomassa tarjoillaan lämmintä makkaraa ja mehua.

Toritapahtuma huipentuu kello 12.30, jolloin Kirkonkylän koulun oppilaat marssivat joululaulujen saattelemana torille ja sytyttävät torikuuseen valot.

On äiti laittanut kystä kyllä …

Joulunavaustapahtuma jatkuu Pytingissä ja Mikkolan Navetalla. Pytingin kahvilassa on Kukkian Maa- ja kotitalousnaisten joulukattaus. Navetalla on Kukkian Kädentaitajien perinteiset joulumyyjäiset. Rautajärven Tiernapojat tulevat esiintymään noin kello 13. Navetalta löytyy myös joulupuuropöytä.  Mikkolan Navetta ja Pytinki ovat auki kello 10-15.