Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Helsinkiin kokoontuu lasten omaan itsenäisyysjuhlaan yli 600 lasta. Heidän joukossaan ovat Sara Sipilä ja Antti Mattsson, jotka edustavat juhlassa Pälkäneen kuntaa.
Neljäsluokkalainen Sipilä on Harhalan koulusta ja Mattsson Rautajärven koulusta. Ymmärrettävästi molempia hieman jännittää – kuten varmasti seuraavana päivänä Presidentinlinnan itsenäisyysjuhliin osallistuvia aikuisiakin.
– Ihan kiva sinne on silti mennä, Sara Sipilä tuumaa.
Itsenäisyysjuhlien yhteydessä usein tärkeimpien joukkoon nouseva pukuasia on molemmilla jo hallinnassa. Sipilän äidin serkku on pukusuunnittelija ja luvannut Saralle edustusasuksi sinivalkoisen mekon. Antti Mattsson puolestaan ehti jo suunnitella lähtevänsä juhliin ihan tavallisilla arkivaatteilla, mutta pienen pohdinnan jälkeen kotona päädyttiin lopulta valitsemaan asuksi mahdollisimman mukavat herrasmiehen vaatteet. Osallistujille lähetetyissä ohjeissa muistutettiinkin, että arvokkuudestaan huolimatta kyse on lasten juhlasta – jossa oleellisinta on, että jokainen saapuu sopiviksi kokemissaan juhlavaatteissa.
– Toivottavasti siellä on kivaa ja sieltä saa uusia kavereita, ohjelmaan varsin tarkasti jo etukäteen perehtynyt Antti Mattsson tuumaa.
Valtakunnallinen Suomen lasten itsenäisyysjuhla järjestetään itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Säätytalossa. Pääministeri Juha Sipilä kättelee kaikki paikalle kutsutut kymmenvuotiaat tulevaisuuden rakentajat, ja parituntisessa juhlassa on monenlaista ohjelmaa ruokailuineen. Juhla päättyy kello 17, jonka jälkeen lapsilla ja heidän saattajillaan on vielä mahdollisuus osallistua Kauppatorilla pidettävään Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlinnan viralliseen avaukseen kello 18.
Juhlan järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto, lapsiasiavaltuutettu ja valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -organisaatio.