Kostian koulun neljännen luokan oppilaat luokista A ja B osallistuivat elokuussa suureen kansainväliseen World Art Games Children Project -näyttelyyn. Opettajat Sari Halonen ja Anu Potkonen johtivat lasten työskentelyä talven aikana, ja Aune Mattila toimi välittäjänä WAG:n suuntaan. Mattila myös vei oppilaiden työt Kroatian Slavonski Brodiin, jossa oli mukana töitä myös Azerbaidzanista, Englannista, Itävallasta, Marokosta, Meksikosta, Turkista, Uudesta-Seelannista, Kroatiasta, Montenegrosta ja Hollannista.
Marraskuussa oli iloisen palautejuhlan aika koululla. Ensin tutustuttiin hieman Kroatiaan ja katseltiin kuvia maan kauniista seuduista. Pääasia oli kuitenkin tutustua itse näyttelyyn. Videolta nähtiin, miten työt valittiin esille laitettaviksi: Kunkin maan edustaja poimi Suomen töistä mieluisimman, joka nostettiin sitten esille. Video kertoi kaikkien näyttelysermien täyttymisestä ja osa töistä päätyi seinävierillekin. Videolla Kroatian lapset esittivät kauniissa asuissaan monta laulua, joita Kostian koululaiset jaksoivat seurata hyvin, vaikka kieli olikin ihan tuntematon.
Oppilaiden työt ovat nyt matkanneet kovin kansainvälisesti. Lasten työt ovat olleet jo näyttelyssä Montenegrossa, sitten Meksikossa.
– Näihin maihin lähetin ne netin kautta, ja työt tulostettiin perillä näyttelyksi. Parhaillaan työt ovat Itävallassa helmikuulle asti aivan alkuperäisinä. Työt ovat vielä menossa netin kautta kuvina paikan päällä printattaviksi Hollantiin, Mattila listaa.
Kiitoksia puolin ja toisin
Koululla järjestetty tilaisuus huipentui sertifikaattien jakoon. Luokista tuli edustajia ottamaan vastaan omalle luokalle tulevan sertifikaatin. Samoin opettajia kiitettiin osallistujan sertifikaatilla. Aune Mattila kiitti opettajia yhteistyöstä myös pienellä käsityölahjalla. Myös Mattila sai vastaanottaa monia kiitoksia koulun väeltä.
– Siinä on monta postia ja viestiä kulkenut ja tapaamisiakin on ollut monen monta kertaa. Oikein onnistunut juttu, palautejuhlassa mietittiin puolin ja toisin.
Iloisin hetki koettiin Mattilan kysyessä, kuka oppilaista haluaisi vielä osallistua vuoden 2019 Lasten Projektiin.
– Jos vähänkään oikein näin, niin käsiä nousi ihan jokaiselta, Mattila totesi ilahtuneena.