Reino Virtanen: Meitä oli Pälkäneellä monta kovaa luistelijaa. Ja kesät pelattiin pesäpalloa.

Aina ei ole karvoihin katsomista

Eletään vuotta 1949 kuulaan kirkasta pakkaspäivää Pyynikin urheilukentällä. Hangessa siinä muista erillään seisoskelee aranoloinen pienehkö pussihousuihin ja sarkatakkiin pukeutunut miehenalku.

Nenästä pakkaa räkätapit poskille, mutta ne hän pyyhkii hihoihin. Ympärillä olevat muut nuorukaiset tuntuvat hymyilevän näylle. Miehenalun sisimmässä kiehuu. Adrenaliini puskee ja sisu kasvaa.

Piinallisen pitkän odotuksen jälkeen kuulutetaan Virtanen Reino ja tuo poika asettuu lähtöviivalle. Hangessa seisomiselle tulee esille syy. Salosen Topin isän tekemät kotikutoiset pikaluistimet, joissa on kumiterät mänttinarulla kiinni.

Aina ei ole karvoihin katsomista, sillä Reino voitti luokkansa Suomen kansakoulujen välisessä pikaluistelukilpailussa 500 metrin matkalla.

 

Reino Virtanen

”Meitä oli Pälkäneellä monta kovaa luistelijaa. Salosen Topi toi Italiasta 1956 olympiapronssia 1500- metriltä. Hän oli myös Innsbruckin olympialaisissa 1964 Lattusen Pekkan kanssa. Niemen Jaska ja Rantasen Osmo olivat pitkillä matkoilla kova sana. Muita luistelijoita tulee mieleen Härkösen Jallu, Lehtisen Åke ja Forstenin Reino.

Kesällä me pelattiin pesäpalloa. Oltiin mukana oikein semmosessa maakuntasarjassa. Toijala on jäänyt mieleen. Siellä oli kova porukka.

Viisikymmentä luvun puolenvälin jälkeen tuli Raumalta Petrellin Hannu opettajaksi Harhalaan. Hän oli pelannut valtakunnallisessa sarjassa pesäpalloa. Muistan ensimmäisen pelin. Olin ykkösellä ja Hannu heitti minulle kolmoselta. Se pallo tuli viivasuorana. Se ei ollut mikään meidän kaariheitto. Heitossa oli räjähtävää voimaa.

En saanut palloa kiinni, vaan se meni kopin alle ja aikaa kului. Seuraavaakaan Hannun heittoa en saanut kiinni.

Hannu katseli minua vihaisesti. Kolmannen päätin ottaa räpylään hinnalla millä hyvänsä. Pallo tuli suoraan kämmenen kohdalle. Se sattui mahdottomasti. Minulla oli kämmenessä usean päivän punainen kipeä läiskä. Hannu vaan tuumasi: Opit sää sentään.

Hannun lisäksi meitä oli Mäkiäijön Mauno ja Anttilan Orvo. Viitasen Pauli oli oikein hyvä koppari, Heinon Reijo toimi yleensä syöttäjänä ja Lehtisen Åke siepparina.

Kuulialan sakissa pelasi Selanderin Olli. Kerran sattui pahasti, sillä Ollia tuli pallo haaroväliin. Siinä oltiin tosissaan, Ollilta tuppasi henki loppumaan. Tapauksen jälkeen hän ei mennyt sieppariksi.”

 

Heitto tuntui räpylän läpi

”Petrellin Hannun heitosta jäi räpylän läpi käteen kipeä punainen läiskä.”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?