– Meidän rintamanosalla on ollut ankaria taisteluita. Ajoja on riittänyt. Olemme olleet kovissa paikoissa, mutta uskon, että vielä Ropo astelee kotipelloilla, Matti Suvanto kirjoitti kuhmalahtelaiselle Alma Särkikoskelle talvisodan loppuvaiheessa.

Pohjanmaalta kotoisin oleva hevosmies kertoi kahdessa kirjeessä Tervaniemen Tapanilasta sotaan otetun suomenhevosen kuulumisista.

Irmeli Särkikoski löysi talvisodan aikaiset kirjeet Alma Särkikosken jäämistöä tyhjentäessään. Hän antoi ne sukututkimusta tekevän Anja Salovaaran käyttöön.

Kirjeistä kuultiin katkelmia Kuhmalahden viimevuotisessa itsenäisyysjuhlassa. Ne kertovat välittävästä hevosmiehestä ja muistuttavat hevosten tärkeästä osasta sotien aikaan.

 

Tapanilan Ropo-hevosen sotakuulumisia

Äitini kotitalosta Kuhmalahden Tervaniemen Tapanilasta jouduttiin luovuttamaan Ropo-niminen hevonen sotaan. Tätini Alma Särkikosken (1897–1992) jäämistöstä löytyi vasta hiljattain kaksi kirjettä, jotka hän oli saanut rintamalta Ropon ajomieheltä, Matti Suvannolta. Kirjeen tekstistä päätellen Alma oli lähettänyt Matti Suvannolle myös paketin rintamalle. Hän kirjoitti Alma-tädilleni Ropon kuulumisia näin:

 

Ensimmäinen kirje 1.2.1940:

 

Neiti Alma Särkikoski

Sydämelliset terveiseni Teille, ja paljon kiitoksia kauniista kirjeestänne ja paketista, jotka sain jo joku aika sitten.

Ilmaisen tässä ensiksi syvimmän osanottoni veljenne kaatumisen johdosta. Jos kansamme on siellä sisärintamalla yksimielistä, on meidän aseveljien kesken yhteenkuuluvaisuuden tunne sitäkin suurempi.

Olette varmaan odottanut minulta jonkinlaista tietoa. Mutta en ole ollut ennen tilaisuudessa kirjoittamaan, sillä tällä rintamanosalla on ollut ankarat taistelut ja meillä on ollut ajoja ja muutakin hommaa niin ettei ole paljon lepohetkiä ollut.

Nyt on vähän rauhallisempaa. Ajelemme tykille ammuksia. Kerran olimme Ropon kanssa tiukassa paikassa, mutta selvisimme sentään kumpikin ilman naarmuakaan. Olemme Ropon kanssa molemmat yhtä rauhallisia ja kiintyneet kumpikin toisiinsa. Pääsemme luultavasti piakkoin vähän taaemmaksi lepäämään ja uudet miehet ja hevoset tulevat tilallemme.

Olen ennen vanhempieni kotona ajanut paljon hevosta, vaikka itselläni ei ole, sillä minulla on niin pieni tila, ettei kannata hevosta pitää.

Olen syntyjään pohjalainen, mutta asun nyt Visuvedellä, Ruoveden pitäjässä, jossa omistan Tarjanteen rannalla pientä kappaletta tätä kallista isänmaatamme. Siellä olen raivannut pienet pellot ja rakentanut kotiani muutaman vuoden ajan. Mutta nyt kutsui nämä tehtävät tänne turvaamaan rauhaamme.

Olen onnellisissa naimisissa ja kahden tytön isä, joista vanhempi on kulkenut alakoulua ja kykenee jo kirjoittelemaan minulle tänne. Nuorempi on neljän vuoden.

Arvelitte ettei Ropo enää kotiaan palaa. Minä taas uskon, että kyllä se vielä astelee kotipellollakin, vaikka nyt onkin näissä yhtä tärkeissä tehtävissä osaltaan viemässä suurta asiaamme voittoon. Pidän siitä huolta kuin omastani niin kauvan, kun minulla on ilo sitä hoitaa. Ilmoitan sinne teille, jos sattuisi jotain vahinkoa tulemaan.

Siellä Hämeen sydämessä olette kai saaneet olla rauhassa vihollisen turmalinnuiltakin, niin kuin muultakin sodan melskeeltä.

Kiitoksia vain vielä siitä paketista. Kun en satu olemaan tupakkimies, annoin ne tupakat sellaisille, jotka sitä kipeimmin tarvitsivat. Siitä täällä joillakin on joskus puutetta.

Parhainta vointia vaan ja onnea ja siunausta teille kaikille siellä!

Olkaa hyvä ja kirjoittakaa minulle joskus.

 

Tkm. Matti Suvanto

I/KTR 3:n kol

 

Välirauha tehtiin 13.3.1940 ja Matti Suvanto on kirjoittanut Almalle sen jälkeen kirjeen.

 

Toinen kirje 27.3.1940:

Terveiseni taas täältä Karjalasta sinne Hämeen maille!

Nyt se on sitten taistelun melske tauonnut. Ropo on säilynyt hengissä. Laihtunut se kyllä jonkin verran on. Meillä kun oli Summassa kovat ajat ja siihen aikaan oli vielä ne ankarat pakkaset niin että hevosiin tuli pään tautia ja se vei jotkut hyvinkin heikoiksi. Ropossa ei kovin pahana ollut.

On se varmaan hevosellekin kuin juhlaa kun pääsevät kotitanhuville ja saavat alkaa tutut työt toukopelloilla. Kyllä Ropo on ollut niin uskollinen kaveri täällä minulle. Se tuntee minut jo kaukaa.

Nyt se on sitten rauha. Vaikka se on toiselta puolen suuri helpotus ja huojennus, on se toisaalta raskas ankarine ehtoineen. Mutta asia on nyt se mikä se on. Ei siinä auta muu kuin lähteä tästä pisteestä mihin tämä onneton taistelu päättyi, rakentamaan mitä sota on hävittänyt.

Monen kohdalle on sattunut korvaamattomia menetyksiä, niin kuin siellä teilläkin. Mutta tämä sankarien muisto velvoittaa meitä seisomaan lujina paikallamme ja koettamaan kukin kohdaltamme nyt rakentaa ja tarpeen tullen taas puolustaa tätä kovia kokenutta maatamme. Sillä emme voi muuta kun siunata niiden muistoa jotka kalleimpansa sen edestä ovat antaneet, tehdä työtä tulevien sukupolvien hyväksi toivossa, että heillä olisi onnellisempi aika elettävänään.

Kai alkava kevät vähitellen poistaa tämän painostavan tunteen ja uusi elämä alkaa orastaa.

En osaa sanoa koska täältä hevosia aletaan vapauttaa. Mutta siitä luultavasti aikanaan ilmoitetaan. Kirjoitin vain tämän, että tiedätte siellä, että Ropo on elävien ilmoilla. Se on nähnyt Summan taistelukentät, Näykit, Huumolat, Säiniöt ja Viipurit y.m. ja aina on tehtävänsä suorittanut.

En tiedä nyt muuta kuin toivotan vain hyvää ja onnellista kevättä ja kesää tämän ankaran talven jälkeen teille kaikille siellä vaikka en teitä tunnekkaan.

 

Tervehtien

Matti Suvanto

 

 

Hevosten kotiuttaminen alkoi huhtikuussa 1940, sillä niitä tarvittiin kipeästi alkaviin kevään kylvötöihin. Näin Ropokin pääsi kovien sotakokemustensa jälkeen vielä takaisin tutuille kotipelloille Kuhmalahdelle Tervaniemen Tapanilaan.

Mutta Ropon isäntä, enoni Martti Särkikoski ei palannut kotiin. Hän kaatui 27-vuotiaana jo sodan alkuvaiheessa 16.12.1939.

 

Anja Salovaara

Tampere

 

 

Talvisodassa menetettiin 7200 hevosta

Suomi oli sotien aikaan maatalousvaltainen maa. Pelto- ja metsätöissä tärkein apu oli hevonen.

Myös sodassa hevosilla oli tärkeä osa. Suomenhevonen osoittautui luotettavaksi ja kestäväksi sotaolosuhteissa. Armeijan liikkuvuus perustui pitkälti hevosiin, sillä muilla sen ajan ajoneuvoilla ei pystynyt kulkemaan tiettömässä maastossa.

Talvisodan alkaessa Suomessa oli reilut 50 000 autoa ja lähes 400 000 hevosta. Niistä suurin osa oli ankaraan talveen tottuneita suomenhevosia. Ottolautakunnat keräsivät talvisodan aikaan siviilistä armeijan palvelukseen noin 72 000 hevosta. Niistä joka kymmenes kuoli. Ankarimmin sota harvensi tykistöhevosia, joiden oli hankalinta suojautua. Lisäksi hevosia käytettiin kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan, kenttäkeittiöiden ja tykistön kuljetuksissa.

Talvisodan alussa hevoset kiskoivat kärryjä, mutta lumipeitteen kasvaessa siirryttiin rekiin. Vaikeassa maastossa käytettiin myös purilaita ja kantosatuloita.

Ennen talvisotaa armeijalla oli ainoastaan 134 kuorma-autoa. Jatkosotaan mennessä ajoneuvoja hankittiin lisää, mutta silti tarvittiin vielä noin 60 000 hevosta.

Jatkosodan raskaan hyökkäysvaiheen aikana rasitukseen ja nälkään nääntyi lähes tuhat hevosta. Kaikkiaan jatkosodassa menetettiin noin 15 000 hevosta. Sotasaaliina saatiin yli 12 000 hevosta, joista suuri osa oli huonokuntoisia.

 

Mikä oli sotahevosia vaivannut pään tauti?

”Summassa oli kovat ajat ja ankarat pakkaset niin että hevosiin tuli pään tautia. Se vei jotkut hyvinkin heikoiksi”, hevosmies Matti Suvanto kirjoitti kirjeessään.

– Pääntauti on streptokokin aiheuttama tulehdus, jossa tyypillisesti tulee ylempien hengitysteiden tulehduksen oireita ja leuanalusimusolmukkeet turpoavat ja niihin tulee jopa paiseita. Tapauksia on ihan näinä päivinäkin Suomessa. Raju tauti, jos tekee töitä pakkasessa sotarintamalla, kertoo Savukoskella eläinlääkärinä toimiva Hanna Nurmi.

 

Suomen hevonen

• ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu, omaa sekä ratsu- että työhevosominaisuuksia
• tänä vuonna vietettiin suomenhevosen 110-vuotisjuhlavuotta
• Suomessa on nykyisin vajaa 30 000 suomenhevosta (ja kaikkiaan noin 70 000 hevosta. Määrä väheni nopeasti 50 vuotta sitten, kun maatalous koneellistui)