Tila on kymmenen tamperelaisen taiteilijan yhteinen ryhmänäyttely. Ryhmäläiset ovat kohdanneet toisensa vuosien varrella Tampereen Setlementti ry:n NEO-OmaPolku työmuodon kautta. Taiteilijat ovat tutkineet tila-teemaa kukin omasta näkökulmastaan erilaisia tekniikoita hyödyntäen. Tila on ryhmäläisille oman henkilökohtaisen tilan eli ajatuksen, muiston tai mielikuvituksen käsittelemistä. Se on myös tyhjyyttä ja vapautta valita olemisen tila. Tilan tutkiminen on ryhmäläisille myös vuorovaikutuksen tutkimista suhteessa omaan ja muiden olemiseen. Tila-näyttelyssä nähdään maalauksia, videoita ja installaatioita ja se on esillä Kangasala-talon galleriassa 5.12.-7.1.
Näyttelyn taiteilijat ovat Jussi Aalto, Samuli Laurila, Leena Lehti, Linnea Meuronen, Johanna Mäkinen, Ritvamarja Rantala, Lasse Rinne, Atte Selin, Mariliina Valkama ja Tiia Viiltola.
Taiteilijat ovat tavattavissa tulevana torstaina kello 17 galleriassa. Tilaisuudessa myös soittaa akustinen neljän hengen bändi Tilanne.