Keskiviikkona 50 vuotta täyttävä Matti Rauhalahti on aina juhlinut syntymäpäivää näyttävästi.
– Koulussa oli vapaapäivä, ja liput vedettiin salkoihin, tasan 50 vuotta Suomea nuorempi kuhmalahtelaisisäntä muistelee lapsuuden syntymäpäiviä.
Yhteinen syntymäpäivä vaikuttaa myös 50-vuotispäivän viettoon.
– Koin, että 6.12.2017 on ennen kaikkia itsenäisyyden turvanneiden juhla, Rauhalahti perustelee juhlapäivän ajaksi järjestettyä reissua.
Metsänomistajan kvartaali on 25 vuotta
Silloin tällöin havahtuu kun miettii menoa.
Onks puusta pudottu, ollaanko vielä juurella.
Jos oksalla ollaan, onko oksa tukeva
vai sahataanko sitä samaan aikaan.
Deadlinet paukkuu, känny poskessa kuumottaa.
On kuolemaksi harvoin, mut montaa janottaa.
Selvitystä, lomakkeita, direktiivejä,
ohjeet ohjeistusta vasten.
Metsämiehen kvartaalissa maailma pyörähtää,
ajatukset, trendit, muodit jälkeen jää.
Vaan kun tutun metsätien nyt edessäni nään,
känny huilaa, mieli lepää, ajatuksiin jään.
Metsänomistajan kvartaali ei tarkoita neljännesvuotta, vaan neljännesvuosisataa.
– Kätensä jäljen näkee heti, kun on raivannut taimikon, mutta tilin siitä saa vasta 25 vuodessa, Matti Rauhalahti sanoo.
Hänestä tuli metsänomistaja jo alle parikymppisenä isosedältä perityn 30 hehtaarin ansiosta.
– Se oli ikimuistoinen hetki, kun menin ensimmäistä kertaa omaan metsään. Hoidin armeijankin mahdollisimman nopeasti kahdeksassa kuukaudessa, että pääsisin kiireesti hoitorästien kimppuun. Jouduin ottamaan metsää varten lainaa, mutta onneksi markkinat vetivät ja puu kävi kaupaksi.
Muutamaa vuotta myöhemmin tehty sukupolvenvaihdos toi toisen mokoman kotitilan metsiä. Vuosien varrella metsää on hankittu lisää. Nykyisin ostohaluja hillitsee Pirkanmaan metsien hintataso.
Kaikkiaan Rauhalahti vaalii noin 180 metsähehtaaria. Niinpä joissain reunalla riittää aina istutus- tai raivaussahahommia.
– En minä aivan kaikkea itse hoida, sillä kauimmaiset palstamme ovat 150 kilometrin päässä. Ne työt hoituvat osin paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kautta.
Puu on tulevaisuuden ala
Vielä hetki sitten metsätaloutta pidettiin laskevan auringon alana. Äänekosken uusi biotuotetehdas ja muut jätti-investoinnit ovat todistaneet, että puuhun uskotaan edelleen.
– Puu on tulevaisuuden ala. Puun avulla voidaan korvata fossiilisia aineita monessa tuotteessa.
Matti Rauhalahti toimii metsien puolesta omia palstoja laajemmalla, sillä hän edustaa metsänomistajia MTK:n valtuuskunnassa ja metsävaltuuskunnassa.
– Kolmessakymmenessä vuodessa on kertynyt jonkin verran kokemusta käytännön työstä. Siitä on hyötyä luottamustehtävissä.
Taas on tullut aika arvostaa,
työstä, perinteestä oivaltaa.
Metsän kasvuun voidaan panostaa.
Se kortistoa nakertaa.
Muovin kaikesta nyt jättää sois,
minkä puustakin tehdä vois.
Silloin parempi on hengittää.
Toimii hiilinielut nää.
Nyt me mennään metsään.
Puomiin rytmiä vaan.
Teräskoura jo tarttuu runkoon.
Hyvinvointia maahan saa.
Kirveet, justeerit on vaihtuneet,
hiet ja kolotukset haihtuneet.
Metsän monet arvot tunnistaa,
ken elantonsa siitä saa.
– Minulla on ollut kaksi mottoa: ihmisten kanssa on hyvä tulla toimeen, eikä mikään ole mustavalkoista, Matti Rauhalahti sanoo.
Periaatteitaan hän on noudattanut muun muassa luottamustehtävissään. Ne alkoivat parikymmentä vuotta sitten, kun Rauhalahti keksittiin Kuhmalahden Osuuspankin hallintoneuvostoon. Lisäksi hän on toiminut pitkään metsänhoitoyhdistyksessä.
Sekä osuuspankki että metsänhoitoyhdistys on fuusioitu, ja nyt molempien pääkonttorit ovat Kangasalla. Rauhalahti ei ole toiminut jarrumiehenä, vaikka Kangasalan kehityspanos keskittyykin länsilaidalle.
– Toisen alueen menestys ei ole toiselta pois, mutta kehityksen mahdollisuudet pitää nähdä reuna-alueillakin.
Osuuspankin päätös lakkauttaa Kuhmalahden ja Sahalahden konttorit on poikinut kovaa palautetta. Kangasalan Osuuspankin hallintoneuvostossa istuva Rauhalahti sanoo, että tämäkään ratkaisu ei ole mustavalkoinen; aika näyttää pankkitoiminnan murroksen voittajat.
– Olen tykännyt luottamustehtävistä, vaikka välillä jopa ystävyyssuhteet ovat olleet niiden vuoksi koetuksella.
Navetta muuttui pilates-saliksi
Toista tankillista saha hörppäilee
Aamu-usva jo pois pakenee
Ties missä aatoksissa, työ etenee
Mies ja kone lämmenneet on
Rinteen suuntaan kulkee tottuneesti
turhat liikkeet karisseet on
Taukopaikka löytyy, kuin itsestään
vierestä tutun tervaksen.
Takaa Hangasmäen kumpareen
pölypilvet helmaa viistäen
Poikkiraudan takaa tuttu heilautus
ja matkaa Rasinsuolle päin
Matti Rauhalahti tietää, mistä on kotoisin. Hänen vanhempansa ja isovanhempansa ovat viljelleet Rauhaniemen tilan maita 120 vuotta.
– Se oli kovaa työntekoa, kun hoidettiin käsipellillä lannat ja rehut, hän muistelee lapsuuttaan.
1970-luvulla ei ollut päiväkoteja tai lomituksia, joten lapset kulkivat navetassa mukana.
– Harrastukset olivat hiihtoa ja muuta, mitä nyt lähellä pystyi tekemään.
Lapsuusaikaan navetassa oli viitisentoista lehmää. Kun hän 26 vuotta sitten ryhtyi isännöimään tilaa, sellainen määrä ei enää tahtonut elättää.
19 vuotta sitten pihaan nousi uusi tuplasti suurempi navetta, joka palvelee nykyisin vaimon pilates-salina.
– Meillä oli Pian kanssa molemmilla jatkuvasti keuhkoputkentulehduksia ja muuta vaivaa. Olimme 40, kun ajattelimme, että elämässä ehtii vielä tehdä jotain muutakin, Rauhalahti perustelee 11 vuoden takaista ratkaisua luopua lehmistä.
– Se oli elämämme paras päätös. Asioilla on tarkoitus järjestyä, ja nyt navetassa on vaimon method putkisto -ryhmiä.
Lehmien lähdettyä Rauhalahti löysi lisää aikaa todelliselle intohimolleen, soittamiselle, keikkailulle ja bändikerhon vetämiselle.
– Vuodessa kertyy ehkä nelisenkymmentä keikkaa. Tanssilavojen ja juhlien lisäksi käyn pienemmällä kokoonpanolla tai yksikseni muun muassa vanhainkodeissa.
Viidenkympin rajapyykin lähestyessä Matti Rauhalahti innostui myös tekemään omia kappaleita.
– Havahduin siihen, että entisaikojen tukkijätkä- ja savottameiningistä on kyllä tehty lauluja, muttei nykyajan moto- ja raivaussahatyöstä.
Koossa on neljä ensimmäistä kappaletta, ja aihioita seuraavistakin.
– Haaveena on saada kokoon levyllinen.
Vanha kannel sytytti soittokipinän
Matti Rauhalahden soittokipinä syttyi alakoulun viimeisinä vuosina, kun hän löysi suvun vanhan, rikkinäisen kanteleen.
– Koetin hakea siitä ääniä, ja joulun lähestyessä keksin, että haluaisin kitaran. Mutta sainkin sähköurut. Soittimessa oli minun mielestäni tosi hieno ääni, ja siitä se lähti.
Lahjaan kuului myös Tammer-pianon sähköurkukurssi. Rauhalahti opiskeli soittoa muutaman vuoden itsekseen, kunnes kaverit keksivät hänen taitonsa. Syntyi Maraba, joka lähti pian tanssilavoille.
– Olen aina pitänyt itseäni ennen kaikkea tanssimuusikkona, vaikka nuorena meillä oli myös rockbändi, ja lisäksi olen tehnyt monenlaisia juonto- ja soittokeikkoja.
Nykyisin Matti Rauhalahti Bandin solistina toimii Aleksandra Rosendahl.
Rauhalahti sanoo olevansa soittajana maratoonarin luonteinen.
– Tykkään kolmen, neljän tunnin keikoista. Siinä ehtii päästä vireeseen.
Muusikon töissä saa myös nopeammin palautetta kuin metsähommissa.
– Aplodit tai ei, palaute tulee saman tien.
Viisi tankkii vähintään täytyy kuivattaa
vaikka terä väliin kiveen karahtaa
hehtaaritolkulla heilua kympillä huudattaa
rautaputkee pärisevää valjaissaan
Raivaan, raivaan, kohta näen taivaan
latvat eestä putoilee
vielä tuolle kumpareelle kompuroin
Suoraan, suoraan, sinnikkäästi suoraan reittini osoittaa
läpi harmaan kiven nyt vaan.
Keikka on vain pieni osa muusikon työstä.
– Keikkaa myytäessä ja yksityiskohdista sovittaessa saa kirjoittaa monta sähköpostia. Ja keikkareissulle kertyy monesti mittaa: päivä on saattanut alkaa kotona roudaamisella jo iltapäivällä kahden aikaan, ja kotiin palataan joskus vasta viiden aikaan aamulla.
Matti Rauhalahti tietää, että hääpäivä tai sukujuhlat ovat järjestäjälle ainutlaatuinen tilaisuus. Siksi hän pyrkii paikalle päästyään juttelemaan järjestäjien kanssa kiireettä ja luomaan turvallisuutta.
– Muusikon työssä on oltava monipuolinen, jos sitä aikoo tehdä järkevällä etäisyydellä. Lähtökohtaisesti en ole koskaan keikasta kieltäytynyt, ja siksi olen päätynyt muun muassa säestämään mykkäfilmiä ja juontamaan pullingia.
Matti Rauhalahti on soittanut muun muassa tangoprinsessan kanssa ja säestänyt kerran Dannyakin laivalla.
– Antoisinta on se, että keikoilla pääsee kohtaamaan koko elämän kirjon. Vuorovaikutus on kaiken a ja o.
Musiikki on antanut myös itsevarmuutta.
– Olen aina ollut perusujo ihminen. Yritän bändikursseilla nuorillekin opettaa, että esiintyminen on lääke ujouteen.
Kursiivilla merkityt sitaatit ovat Matti Rauhalahden kappaleista.
Aikajana
1967 syntyi kuhmalahtelaisperjeen toisena lapsena. Isosisko oli 3 vuotta vanhempi.
1970 ensimmäinen muistikuva kotitilalta, kun taloon tuli uusi traktori.
1974 aloitti koulun Kirkonkylän koululla. ”Isä ehti käydä viimeisen luokan, kun koulu valmistui ja minä ensimmäisen vuoden ennen kuin se lakkautettiin.”
1979 löysi musiikin ja sai ensimmäiset sähköurut
1980 siirtyi Pikkolan kouluun, joka oli Suomen suurin yläaste. ”Rinnakkaisluokkia oli 12 eli L:ään saakka. Ruokajonot olivat aika pitkiä, kun oppilaita oli 1050.”
1983 Tanssiyhtye Maraba perustettiin. ”Olin siihen saakka soitellut itsekseni, mutta kaverit hoksasivat, että osaan soittaa ja pyysivät bändiin”.
1983 aloitti autonasentajaopinnot Huutijärven ammattikoululla. ”Lukio ei kiinnostanut, enkä päässyt suoraan maatalousoppilaitokseen, johon olisin halunnut”.
1985 Rockbändi J Daniels perustettiin. ”Se oli hardrockia kolmella kitaralla. Osallistuimme pari kertaa Rockin SM-kisaan, mutta emme edenneet karsintaa pidemmälle. Olimme myös Kirkkareilla lämppärinä”.
1985 aloitti opinnot maatilatalouden peruslinjalla
1987 armeija, lentosotamies
1988 kotitilalle töihin
1991 talokauppa, Rauhaniemen tilan isännäksi
1995 tapaa tulevan vaimonsa Pian
1998 uusi, isompi navetta valmistuu
2000 häät
2001 esikoinen Leevi syntyy
2002 Lotta syntyy
2006 lehmät lähtevät
2011 hiehokasvatus päättyy
2013 MHY Roineen hallituksen puheenjohtaksi
