Pälkäneen varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat urakoineet syksyn aikana yhteisen Suomi 100 -työn. Pälkäneen pääkirjasto Arkissa esillä olevaan työhön ovat osallistuneet kaikki varhaiskasvatuksen piirissä olevat 270 lasta. Jokainen heistä sai askarrella oman näkemyksensä suomalaisesta luonnosta pienelle huopakangaspalalle.
– Lapset saivat miettiä oman työnsä aiheen vapaasti. Lähtökohtana oli tehdä jokin riippuva juttu, sillä työ ripustettiin kirjaston lastennurkkauksen kattoon. Työ tehtiin kierrätysmateriaaleista, Minna-Liisa Virpinen Hermannin päiväkodista kertoo.
Päiväkotien, ryhmisten ja perhepäivähoidossa käyvät lapset ovat koonneet yhdessä oikean runsaudensarven: kankaaseen on taiteiltu esimerkiksi pumpulista koottuja lumihiutaleita, keltaisia aurinkoja, värikkäitä perhosia, karheita käpyjä ja huovutettuja ruohonkorsia.
Lasten tekemät yksittäiset palat ommeltiin seitsemän varhaiskasvatuksen työntekijän voimin yhteen Viirikukon päiväkodilla pidetyissä talkoissa.
Arkin satuhuoneessa on esillä myös lasten piirtämiä näkemyksiä suomalaisesta luonnosta. Lapset ovat valinneet esillä olevat työt ryhmittäin äänestämällä.