– Olisipa vastaavanlaisia kaupungissakin, huokailivat kahviloiden ystävät, kun he poikkesivat Paula Suksian pitämässä kahvihuoneessa Luopioisten Pytingillä.
Pienen kylän tunnelmallista leipomoa ja kahvilaa hämmästelleet helsinkiläisasiakkaat saivat entistä enemmän ihmeteltävää, kun Suksia viime kesänä avasi vielä idyllisemmän kahvihuoneen vielä pienemmässä kotikylässään.
Se on löytänyt hyvin asiakkaita, vaikkeivät viitisenkymmentä kuohijokelaista riitä pitämään kahvilaa ja leipomoa pystyssä. Matkailijoille riittää erilaista tarjontaa, sillä esimerkiksi elokuun lopun Venetsialaisten aikaan Kuohijoella palveli kolme kahvilaa. Eikä siihen edes laskettu Aslak & The Eskimos -klubia Kylämukkulan kulttuurikeskuksessa.
– Yhtään enempää en olisi syksyn aikana ehtinyt töitä tehdä. Monenlaisia kokous-, yritys-, juhla- ja muita tilausryhmiä on riittänyt tasaisesti, vaikken ole vielä edes markkinoinut paikkaa mitenkään, Paula Suksia kertoo.
Entiseen navettaan remontoitu leipomokahvila avasi lauantaina ovensa kaikelle kansalle pienen syystauon jälkeen. Kahvihuone Paula palvelee jouluun saakka lauantaisin.
– Kävijöitä on tullut Helsinkiä myöten, tiskin takana häärivä Paula Suksia kiittelee.
Herkullisten leivonnaisten rinnalle on tullut trendikästä retroleipää, joka leivotaan luomujauhoista ilman hiivaa.
– Juureen leivottu vaalea leipä on aika harvinaista. Ruisleivät olen aina tehnyt juureen, Suksia kertoo.
Parkkipaikka kävi ahtaaksi
”Tämä on vain tunnin ajomatkan päässä neljästä kaupungista”, Paula Suksia suhteutti kylän syrjäistä sijaintia syksyisessä kahvilan esittelyjutussa.
– Opastan asiakkaat yleensä niin, että kun lähdette kiertämään Kukkiaa, niin me ollaan siellä puolimatkassa, hän nauraa.
Suksia uskoo, että Kukkian matkailu on vasta lähdössä liikkeelle. Ja sen kehittämisessä tarvitaan palveluita ja pistäytymispaikkoja.
– Eivät luonto ja kauniit maisemat riitä.
Kahvihuoneesta tuli sopiva määränpää lauantaiselle kotiseuturetkelle. Kesällä myös motoristit etsivät maalaismaisemista sopivia etappeja.
– Minulla on vielä paljon ideoita, miten paikkaa voisi kehittää. Ensimmäiseksi pihaan pitää saada lisää parkkitilaa ja kesäksi tilalle on tarkoitus saada bed and breakfast -majoitusta.