Minne yhteisöllisyys katosi?

Suomi on ollut vaikeina aikoina hyvin yhteisöllinen kansa, olemme tukeutuneet toisiimme ja huolehtineet kaikista. Esimerkiksi sata vuotta sitten maahamme nousi talkoovoimin lukemattomia seuraintaloja, palokunnantaloja, suojeluskuntataloja jne. Useimmissa tapauksissa tonttikin saatiin lahjana, samaten hirret isäntien metsistä, ja työt tehtiin yhdessä, koko kylän voimin.

Esimerkiksi Pälkäneen Nuijantalo päätettiin vuodenvaihteessa 1906/07 rakentaa, ja talo vihittiin valmiina käyttöönsä jo saman vuoden lopulla, 29.12.1907. Kaikki tehtiin talkoilla ja tontti saatiin lahjana. Samanlaista yhteisöllisyyttä oli vielä jatkosodan jälkeenkin, kun kaikesta piti selvitä. Yhteiskoulun rakennukseenkin saatiin hirsitalkoista hyvä apu. Mutta mihin se yhteenkuuluvuus sitten katosi?

Ennen oli maalla tapana tervehtiä kaikkia vastaantulijoita ja vaihtaa joskus jokunen sanakin, samaten kaupunkien kerrostaloissa tervehdittiin saman rapun asukkaita. Ja maaseudulla oli tapana, että isoista taloista muistettiin ainakin jouluna kylän vähäväkisiä pienin lahjoin, niin että joulun ilosanoma ylti yksinäisten mummojenkin pirtteihin. Nykyisin tervehditään vain tuttavia. Kyläläiset eivät enää tunne toisiaan.

Nyky-Suomessa jokainen tuntuu elävään omassa uraputkessaan viis veisaten muista. No, onneksi muut asiat ovat kai hyvin kun elämme muka hyvinvointiyhteiskunnassa. Mutta kun se yhteisöllisyys puuttuu, hyvinvointikin on vain aineellista.

Kaikeksi onneksi ihan kaikki ei ole noin synkkää. Vielä löytyy auttamishalua, yhteisöllisyyttäkin ja hyvää tahtoa. Joskus, jossakin.

Paul Tiililä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?