Boheemi rapsodia -musikaali luo joulumieltä ilman joululauluja

Voice of Finland -ohjelmasta tutut Iina ja Roosa Hietanen, Ilari Hämäläinen ja Jarkko Kujanpää tähdittävät rock- ja bilemusiikin täyttämää esitystä lauantaina 16.12. kello 19 Kangasala-talossa.

Boheemi Rapsodia on hassunhauska, musiikintäyteinen tarina yhden perheen erilaisesta joulusta. Millainen juhla lopulta syntyy, kun perheen tyttäret tuovat uudet poikaystävänsä ensi kertaa kotiin?

Väliajallisessa esityksessä kuullaan kavalkadi kotimaisia ja ulkomaisia hittejä ja helmiä: rockia, discoa, balladeita ja suomalaista iskelmää – taidokkaasti laulettuna ja soitettuna.

Esityksen on käsikirjoittanut ja tuottanut kangasalalainen laulaja Heini Hietanen.

Musiikkiesityksen idea syntyi, kun Hietanen seurasi tytärtensä Iina ja Roosa Hietasen sekä Ilari Hämäläisen ja Jarkko Kujanpään yhteisesiintymisiä vuoden 2016 Voice of Finland -kilpailussa.

– Innostuin erityisesti monipuolisesti ja korkealta laulavista miehistä. Heidän esittämänään vaikkapa Queenin musiikki herää eloon, hän kertoo.

– Olin suunnitellut perinteisempää konserttia ja pohdin sopivaa juontajaa, kun Viihdepalatsilta ehdotettiin vähän suurempaa jouluaiheista show:ta. Yllytyshulluna innostuin ideasta ja nyt kaikki upeat laulajat nähdään musikaalin laulusolisteina, hän jatkaa.

Laulusolistien lisäksi lavalla nähdään puherooleissa tyttöjen vanhempina koko kansan suursuosikit Mari Turunen ja Heikki Hela.

Musiikista vastaa Boheemi Bändi, jossa soittavat tamperelaiset huippumuusikot Maiju Virtanen (saksofoni), Pirkka Isotalo (basso, kitara), Kim Wirtzenius (kitara), Harri Hakamäki (koskettimet) ja Sampo Neuvonen (rummut). Musiikin sovituksesta vastaa Jukka-Pekkala Berg.

Musikaali sai ensi-iltansa Viihdepalatsissa Tampereella jouluna 2016.