Hanna Jokisella on jo monena vuonna, hänen omien laskujensa mukaan viitenätoista, ollut tapana näperrellä piparkakkutalo, ei jouluksi, vaan itsenäisyyspäiväksi kotiansa koristamaan. Tieto Jokisen rakennustaidoista levisi niin, että hän sai pyynnön tehdä piparitalo arpajaisvoitoksi Vilpeilän Valppaan myyntipöytään Kontulan joulumyyjäisiin.
Toissavuonna leipurin luomus komisti myyntipöytää ensimmäisen kerran. Kolmatta piparitaloa ideoidessaan Hanna Jokinen keksi yhdistää samaan työhön Suomen juhlavuoden ja Vilpeilän koulun merkkivuoden.
– Tämä piparitalo kunnioittaa Suomen satavuotista itsenäisyyttä ja 120-vuotiasta Vilpeilää, leipuri esittelee koulurakennusta, jonka katossa siniset ja valkoiset karkit muodostavat Suomen lipun.
Koulun pihapiiriin Jokinen leipoi opettajat ja sen määrän oppilaita kuin koulussa nyt on. Pihapiiristä paikka järjestyi muiden muassa keinulle, luistelukaukalolle ja pukkitappelupaikalle.
– Lapset halusivat, että myös mänski pitää olla mukana, tekijä kertoo pihapiirin suositun leikkipaikan muotoilemisesta.
Ideoiden jakajat, kolmilapsisen perheen vanhimmat lapset ovat Vilpeilässä nyt ensimmäisellä ja kolmannella luokalla. Kokopäivätyössä käyvä perheenäiti vei rakennusprojektia eteenpäin niin, että näyttävä kokonaisuus valmistui lopulta noin viikossa.
Taatelikakkua vieraille
Joulunalusajan myyjäiset tarjoavat kätevän tilaisuuden hankkia leipiä ja makeita herkkuja, jos aika tai innostus ei riitä niiden valmistamiseen omassa uunissa. Kontulassa leipomuksia oli myynnissä useammassa pöydässä.
Tiina Salmisella oli ensimmäisen ostoskierroksen jäljiltä ostettuna taatelikakku ja pullia.
–Kakku on jouluksi, mutta voi olla, ettei sitä enää silloin ole jäljellä. Viikolla tarjoan sitä jo vieraille.
–Nyt ostin kakun valmiina, vaikka itsekin leivon. Taatelikakku on niin helppotekoinen ja säilyy pitkään, ei kuivu.
Ensimmäisen kerran Kontulan myyjäisiin lähtenyt Salminen etsiskeli sieltä myös joululaatikoita.
–Täällä niitä ei näytä olevan. Ostan laatikot myyjäisistä, koska omat lapset syövät niitä niin vähän, etten viitsi itse tehdä. Joulutortut paistan itse, piparit ostan valmiina, Kangasalta Kontulaan lähtenyt myyjäisvieras kertoi.
Kontulan myyjäisissä tungos tarkoittaa sitä, ettei kiinnostavan myyntipöydän ääreen suinkaan mahdu tai pääse heti. Tiina Salminenkin päätti tehdä ensimmäisen kiertelykierroksen jälkeen vielä toisen shoppailulenkin. Tungoksen huomioivat myös tamperelaiset Raija ja Tapio Saaristo.
–Tuntuu olevan pidetty tapahtuma.
Ostamansa kuorrutetun kuivakakun he olivat ehtineet kantaa jo säilöön pihalle pysäköityyn autoon. Kakun ja arpajaisvoittojen lisäksi Saaristot ostivat vielä saaristolaisleivän kotiin vietäväksi.
Kommentointi on suljettu.