Joulun ajan klassikkopiirretyssä nuori poika tekee lumiukon, jonka joulun taika saa heräämään. Joka joulu televisiossa nähtävässä suosikkiohjelmassa lumiukko kuitenkin sulaa nopeasti.
Samanlainen kohtalo on ollut täkäläisillä lumiukoilla viime jouluina.
– Sen tietää jo rakentaessaan, että sulaa pian, Juhani Sorrela sanoo.
Lumiukon rakentamisessa tekeminen on kuitenkin tärkeämpää kuin lopputulos. Lumiukkoja tehdään muiden ilahduttamiseksi, mutta tärkeimpiä ne ovat tekijöilleen.
Lumiukkojen rakentaminen tarjoaa monipuolisen kuntoilutuokion kotipihassa ja kaupan päälle vielä lumisen monumentin.
– Siinä saa paitansa märäksi, ja lisäksi pääsee toteuttamaan itseään ja tekemään tällaista ite-taidetta.
Valaistu hyppyrimäki ja havuja alastuloon
Kun Pälkäneellä sataa lunta, Juhani Sorrela ei oikeastaan lähde lumitöihin, vaan keräämään lunta rakennelmiaan varten
– Kun lapset olivat pieniä, runsaslumisina talvina tein pihaan hyppyrimäen. Kerran laitoimme alastuloon havutukset, joista näki hypyn pituuden kuten oikeissakin mäissä. Ja iltamäkeä varten sytyimme tulet mäen reunoille.
Sorrela muistaa hyvin myös sen kerran, kun hän toimi koehyppääjänä.
– Lensin kauhealla pamahduksella selälleen, ja näin hetken aikaa tähtiä. Mutta pojat leiskauttelivat mäestä komeita parin, kolmen metrin hyppyjä.
Navan korkeudelta silloin maailmaa katselleet pikkuhyppääjät saattavat nyt muistaa hyppyrimäen vielä valtavampana rakennelmana.
Ensilumilla latu omaan pihaan
Juhani Sorrela kaipaa kunnon talvea ja lumitöitä.
– Suomalainen on tottunut neljään vuodenaikaan, mutta nyt tuntuu kuin pimeä syksy jatkuisi loputtomasti. Me olemme lumi-ihmisiä, ja on vaikea hyväksyä tällaisia talvia, kun ei tahdo päästä hiihtämään.
Sorreloilla kaivetaan sukset esiin heti ensilumen aikaan.
– Kun marraskuussa satoi ensimmäinen parinkymmenen sentin kerros, niin tein omaan pihaan reilun parin sadan metrin ladun. Leena hiihti siinä lukemattomia kierroksia.
Juhani Sorrela muistelee haikeudella takavuosia, kun lumityöt tarjosivat kunnon aamuherätyksen.
– Siinä sai kunnon lenkin heti aamusta, kun lykki lumet ennen töihin lähtöä.
Lumesta veistettyjä jättejä
Sorrelalla on iso piha, ja se pidetään läpi talven puhtaana lumesta.
– Jossain Lapissa se on eri asia, kun lunta on paljon. Lumeen tehdyt käytävät sopivat sinne ja tuovat talvista tunnelmaa. Mutta minä tykkään siitä, että pihassa on tilaa.
Siksi Sorrela kolaa koko parin tuhannen neliön alueen. Siitä kertyy mukava kasa rakennusmateriaalia hyppyrimäkeä tai lumiukkoa varten.
Sorrelan lumiukot eivät synny perinteisellä pyörittelymenetelmällä, vaan mies kokoaa korkean lumikasan, josta veistää ison lumijätin ihmisiä ilahduttamaan.
– Lumiukkojen veistäminen alkoi reilut parikymmentä vuotta sitten, kun tuli tosi paljon lunta ja kasasin sitä pihan joulukuusen juurelle. Siitä syntyi tosi iso lumiukko.
Sorrela on ikuistanut takavuosien lumiukkoja kameran kanssa. Yhdeksän vuoden takainen kuvasarja esittelee myös lumiukon keväisen kohtalon.
– Mutta lumiukon hymy ei hyydy.
Suuren lumiukon hatuksi on asetettu pesuvati ja suu on tehty ämpärin kantokahvasta.
– Kiinnitin sen nauloilla. Jos se välillä lumen sulaessa putosi, niin nostin sen takaisin paikalleen.
Myös lumiukon silmissä, nenissä ja takin napeissa on hyödynnetty sulamisen kestäviä materiaaleja.
– Olen käyttänyt muun muassa jääkiekkoja. Ja punaisen spraymaalipurkin korkista saa hyvän nenän.
Sorrela nauraa, että sulamisen tahtiin tuunattava lumiukko meni jo hauskuuden puolelle.
– Mutta lumiukko toi iloa ja hyvää mieltä kevääseen saakka.
Mielihyvää käsillä tekemisestä
Nykyihmisen on työpäivän- tai viikon päätteeksi vaikea nähdä, mitä on saanut aikaiseksi. Työ on muuttunut välilliseksi, ja ihmiset hoitavat pieniä paloja isommista projekteista.
Välillä olisi kuitenkin hyvä saada palautetta ja nähdä kättensä jäljet. Siksi olisi tärkeää tehdä jotakin sellaista, joka poikii mielihyvää.
– Se tulee pienistä asioista, vaikka lumiukkojen tekemisestä, Juhani Sorrela sanoo.
Mielihyvähormoni on luonnollinen lääke. Kolme vuotta vaikeaa masennusta potenut Sorrela tietää, miten pohjalle ihminen vajoaa, kun mielihyvä puuttuu elämästä. Vielä vaikeampi on päästä jaloilleen, kun on tottunut tekemään ja liikkumaan paljon.
– Ja sitten en yhtäkkiä pystynytkään tekemään mitään. Siinä putoaa korkealta.
Kodin kynnys kasvoi korkeaksi, sillä vastaantulijan hyväntahtoinen ’mitä kuuluu’ -kysymyskin tuntui vaikealta.
– Mitä vastata, kun ei kuulukaan hyvää? Olisi tuhoisaa väittää iloisesti, että ihan hyvin menee, vaikka piilottaa murheet sisäänsä. Toisaalta ei kysyjää voi myöskään säikäyttää ja ruveta uskoutumaan.
Vasta jaloilleen päästyään Sorrela tietää oikean vastauksen.
– Voi sanoa, että ei ihan kaikki ole kunnossa, ja kertoa sitten lisää jos toinen haluaa kuulla.
Pukin työ ollut hienointa työtä
Juhani Sorrelan jouluperinteisiin kuuluu kierros pälkäneläisten luona. Hän vetää aattoiltana pukin palttoon niskaansa ja lähtee viemään jouluiloa perheisiin.
– Pukin työ on ollut minun hienoin työni.
Aattoillan oven kolkutukseen liittyy suuria tunteita ja latausta. Pukki jännittää omaa reissuaan, muttei läheskään yhtä paljon kuin häntä odottavat lapset.
– Mutta sitten kun astuu sisälle, niin kaikki tapahtuukin kuin itsestään.
Toki aattoiltoihin mahtuu myös hauskoja kommelluksia. Kuten se kerta, kun pukki meni väärään taloon.
