RaLu lähti joulutauolle kuudentena

Emilia Ingman joutui itselleen vieraalle pelipaikalle, kun Hanna Hirvonen oli poissa syyskauden päätöspelistä.

Pälkäneen ja Raholan yhteisjoukkue ei päässyt parhaalla kokoonpanollaan B-tyttöjen SM-sarjan syyskauden päätöskamppailuun. Jo edellisestä ottelusta puuttuneen pelintekijä Ida Östringin lisäksi myös sentteri Hanna Hirvonen oli sairastuvalla, kun RaLu kohtasi Helmi Basketin.

Edelliskierroksella Hongan yllättänyt helsinkiläisjoukkue nousi sarjataulukossa RaLu:n ohi ja kärkinelikon ykköshaastajaksi. Helmi Basket piti paikkansa sarjan viidentenä, kun se kukisti yhteisjoukkueen pistein 67–55.

RaLu ei löytänyt paikkaajaa Hanna Hirvoselle, joka on ollut joukkueen tukipilari niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin.

– Hanna on ollut joukkueen tasaisin suorittaja ottelusta toiseen: hän heittää 15 pistettä ja kahmii hyvän määrän levypalloja. Nyt ei löytynyt sellaista pelaajaa, joka olisi rokottanut vastustajaa korin alta, valmentaja Tomi Ingman harmittelee.

RaLu aloitti ja lopetti ottelun hyvin, mutta väliin jäi yksi kauden heikoimmista jaksoista.

– Tämä oli syksyn harjoitusturnaukset mukaan lukien ensimmäinen tasainen peli, jota emme saaneet käännettyä. Tähän saakka kaikki tappiot ovat tulleet huippujoukkueille, joita vastaan lähdimme selkeästi altavastaajana. Mutta Helmi Basket olisi ollut täysin voitettavissa.

Toisaalta tämä kertoo huippuhienosti sujuneesta syksystä: RaLu on hoidellut kaikki voitettavissa olleet ottelut.

– Kauden tavoitteena oli valtakunnallinen sarjapaikka ja haaveena SM-sarjapaikka. Nyt tappio harmittaa, vaikka olemme SM-sarjassa kuudentena, sillä hetken aikaa näytti siltä, että voimme härnätä jopa kärkinelikkoa.

 

Niin pelaat kuin harjoittelet

RaLu:n kuntokäyrä on ollut laskussa marraskuun jälkeen.

– Niin pelaat kuin harjoittelet. Viimeisen kuukauden aikana on jäänyt liian monet yhteistreenit väliin. Saliperuutukset, juhlapyhät ja sairastelut alkavat nyt näkyä, Tomi Ingmanin sanoo.

Hän muistuttaa, että RaLu pelaa SM-sarjassa sen ansiosta, että pelaajat tekivät kesällä niin paljon töitä. Fysiikkatreenissä pelaajilla itsellään oli paljon vastuuta. Samanlaista paloa Ingman toivoisi myös heiton ja pallonkäsittelytaitojen kehittämiseen.

– Huippujoukkueista löytyy pienissä asioissa vielä taitavampia pelaajia. Tasaiset ottelut ratkeavat, kun saa heitot sisään hieman paremmalla prosentilla.

Viime kaudella aluesarjaan jäänyt joukkue kiiti voitosta toiseen. Nyt kausi on henkisesti raskaampi, sillä matkalle tulee tappioita, ja hyvillekin pelaajille vaikeita otteluita.

– Mutta kyllähän sen näkee esimerkiksi aluesarjapeleissä, miten valtavasti olemme menneet kauden aikana eteenpäin. Mutta rima on pidettävä korkealla, jos halutaan kehittyä.

RaLun joulutauko kestää vain loppiaiseen, sillä SM-sarjapelit jatkuvat 7. tammikuuta sarjakakkosta Honka Greeniä vastaan. Kevätkaudesta selvitään kahdella Helsingin ja yhdellä Turun reissulla, sillä kotiotteluita on yksi enemmän kuin syksyllä.

 

 

B-tytöt SM-sarja

Helmi Basket – RaLu 67–55

HNMKY 9 9 0 837-562 18
Honka G 9 7 2 639-540 14
Honka W 9 6 3 687-545 12
Pyrintö 9 6 3 600-527 12
Helmi Bask 9 6 3 612-619 12
RaLu 9 4 5 553-624 8
PuHu 9 2 7 469-572 4
ToPo 9 2 7 504-611 4
EBT 9 2 7 477-637 4
TuRi 9 1 8 520-661 2