Ulla Siren kertaa ansiokkaasti (S-HL 13.12.) kunnan menneisyyttä lukutaidon alalla, mutta kiinnostavaa on myös sen nykytilanne, eihän lukeminen ja siihen liittyvät toiminnot minnekään kadonneet ole. Minusta kiehtovin on heinäkuun kirjateltta, nimenomaan se teltta, jonka raoista tuuli puhaltelee sisään ja sade ropsii kattoon, tai joka (siis se teltta) kietoutuu leyheään, heinäntuoksuiseen kesäiltaan. Sinne on helppo tulla ja siellä on leppoisaa juoda kahvia, mutustaa pullaa ja jutella henkeviä.
Telttaa on pystytetty jo parinkymmenen vuoden ajan, vieraina on ollut ihka eläviä kirjailijoita, usein parikin – ja ainahan elävä kirjailija lehtikuvan tai tv-haastattelun voittaa. Muistatteko Petri Tammisen? Oi! Tai Anja Snellmanin? Tai Panu Rajalan! Oi!
Kirjateltan alkuunpanijoina olivat Vappuliisa Hakalehto, Leena Forstén ja Kaija Turunen, ja sieltä jäljet johtavatkin hienoon kirjastotaloon, joka on kylän komistus, ainakin siihen asti, kun liikuntahalli valmistuu. Silloin kun talo oli uusi, joku harhamielinen ehdotti, että se muutettaisiin atk (niin sitä silloin kutsuttiin, nykyään kai it-/digi-/tms-) -keskukseksi, mutta armeliaasti pidin sitä huonona vitsinä. Mutta ei vain komistus: kirjastolaiset tekevät perustyötä lukemisen alalla kirjavinkkaamalla koululaisia, pitämällä satutunteja ja järjestämällä kirjailijavierailuja ynnä muuta ynnä muuta. Ja tietenkin pitämällä ovet auki lukijoiden tulla hakemaan uutta luettavaa, tai lukemaan lehtiä lukusaliin, siitähän se alkaa.
Yksi kirjaston vakiryhmä on kirjapiiri, sekin jo parinkymmenen vuoden ajan, ja kun talven aikana tulee luettua kymmenkunta kirjaa, se tekee parisataa eli siis Suomi200, soveltaakseni tuttua logoa.
Sallitaanko henkilökohtainen suositus? Lukekaa Juha Itkosen Minun Amerikkani ja Juha Hurmeen Niemi, niin ette ikinä luovu lukemisesta.
Anja Virta
