Parkki remontoidaan nuorten suunnitelmien mukaan

Nuorisotila Parkin remontin on tarkoitus valmistua tammikuun loppupuolella. Kuva: Johanna Jutila

Kangasalan seurakunnan nuorisotila Parkin sisätilat saavat joulu-tammikuun aikana uuden ilmeen. Nuorison suosimassa kokoontumispaikassa tehdään pintaremontteja sekä uusitaan kalustus.

− Nuoret ovat olleet alusta asti mukana suunnittelemassa Parkin uudistamista. Seurakuntasalimainen tila muutetaan olohuonemaiseksi kokoontumispaikaksi, johon saadaan viihtyisiä sohva- ja pöytäryhmiä oleskeluun ja esimerkiksi lautapelien pelaamiseen. Aiemmin tilassa on ollut penkkirivejä, johtava nuorisotyönohjaaja Johanna Jutila sanoo.

Nuorten toiveen mukaan Parkin värimaailmasta tulee rock-klubimaisen tumma. Jutilan mukaan tilaa sisustetaan tyylikkäästi mustan ja kullan sävyillä art deco -henkisesti. Tilaan saadaan myös biljardipöytä.

Remontin on tarkoitus valmistua tammikuun loppupuolella, jolloin myös järjestetään nuorille uudistetun tilan avajaiset. Avajaisten yhteydessä julkistetaan myös nuorisotyön uusi logo, jonka suunnittelussa nuoret ovat olleet mukana. Leijonan kuvaa kantavalla logolla olevia paitoja ja huppareita on tarkoitus painaa ensi vuoden puolella.

− Ajatuksenamme on uudistaa koko nuorisotyön brändi. Olemme odottaneet kovasti näitä uudistuksia, joten olemme kaikki innoissamme.

Kangasalan seurakunta järjestää Parkissa muun muassa nuorteniltoja, isoskoulutusta, nuorille suunnattuja avoimia ovia sekä raamattuluentoja. Nuorisotila Parkki sijaitsee Kangasalan keskustassa osoitteessa Puusepäntie 31.

Hanna Parviainen