Paras sesonkiaika pitää joulukuusikauppiaan kiireisenä koko joulukuun. Jarmo Salosen kalenterista löytyi kuitenkin hetki piipahtaa yrittäjien aamupuurolla Nuijantalon Pop up -myymälässä.
Miehellä oli erityinen syy poiketa paikalla, sillä hänet kukitettiin kuukauden yrittäjänä. Kukat ojensi Pälkäneen elinkeinojohtaja Jaana Koivisto-Virtanen. Myös Pälkäneen Yrittäjien puheenjohtaja Satu Ukkonen pääsi antamaan onnitteluhalauksen.
Joulukuusi toimitettuna kotiovelle
– Yhden joulukuun palelin Riihimäellä ison marketin pihalla ja myin viikossa 50 kuusta. Totesin silloin, että ei näin, Jarmo Salonen kertoi kuusikauppiaan uransa alkuvaiheista.
Kokemus siivitti hänet kehittämään kuusikauppaan aivan omanlaisen konseptinsa. Asiakas tekee tilauksensa verkossa ja saa valmiiksi trimmatun, toiveidensa mukaisen kuusen toimitettuna kotiovellensa.
Aidot aitoolaiset joulukuuset ovat Jarmon serkun Jussi Salosen viljelemiä metsä-, musta- ja serbiankuusia. Kuuset kasvatetaan Aitoossa.
Asiakas voi tilatessaan tehdä valinnat kuusilajin, kuusen korkeuden, leveyden sekä laadun suhteen.
– Valitsen sitten kuusten joukosta sen, joka vastaa mahdollisimman hyvin toiveita. Tarvittaessa teen trimmausta niin, että asiakas saa sen, mitä on tilannut, Salonen kertoi.
Tilat kuusten varastointiin ja trimmaukseen Salonen on vuokrannut Honkalan alakerrasta.
Kuusikauppa kasvussa
Tämä joulusesonki oli järjestyksessään kolmas Aidon aitoolaisen joulukuusen toiminnassa.
– Tänä vuonna myytyjen kuusien määrä on lähes tuplaantumassa viime vuodesta. Toistaiseksi olen pystynyt hoitamaan töitä pääosin itse, vain pakkauksessa olen tarvinnut apua. Kasvulle on paineita, mutta se tuo haasteita työn organisointiin, Jarmo Salonen pohti.
Kuusten toimittaminen kotiovelle vaatii aikaa ja kilometrejä, sillä toiminta-alue käsittää Pälkäneen ja Kangasalan lisäksi Valkeakosken, Lempäälän, Pirkkalan ja Tampereen.
Asiakas voi valita kuusen toimituspäivän kahdesta eri vaihtoehdosta. Systeemi on toiminut hyvin.
– Kyllä palaute on reilusti positiivisen puolella. Näiden kotimaisten kuusien kanssa ei tule kuivumisongelmia, kunhan kuuselle vaan annetaan riittävästi vettä.
Monialayrittäjän työ on vaihtelevaa
Joulukuusikauppa sopii hyvin toimialaksi miehelle, jolla on tausta metsänhoitopuolella. Niitäkin töitä hän tekee edelleen. Lisäksi Jarmo Salonen valmistaa ja myy polttopuuta sekä kaataa pihapuita yhdessä kumppaniyrittäjän kanssa.
Yhtenä toimialana on vielä juttujen kirjoittaminen. Salosen kynänjälkeä saa silloin tällöin lukea tästäkin lehdestä.
– Aloitin yrittäjänä vuonna 2012. Tavoitteenani oli kehittää kiinnostavia ja vuodenkierrossa eri ajankohtiin sijoittuvia toimialoja.
Loppuvuosi mieheltä kuluu yksinomaan kuusten parissa. Työpäivät venyvät usein pitkiksi.
– Tässä tehdään tili sesongin aikana, eikä työtä oikein pysty jaksottamaan toisella tavalla.
Joulukuusikauppiaan ura kulkee Salosilla suvussa. Jarmon setä Olavi Salonen myi kuusia Kaukkalan kylässä jo 80-luvulta lähtien.
– Tämä tuli minulle vähän kuin sukurasitteena, mies vitsaili.