Lottonumeroistakin ovat tiedossa ainakin kuusi ja lisänumero, mutta niiden sijaan Sydän-Hämeen Lehden luottoastronomi Plutonius Tähtinen keskittyy arkisempiin näkymiin. Tähtinen syventyi tinaan, taivaan- ja kinkunkappaleisiin, pinnisti keskittymisensä äärimmilleen – ja sai kuin saikin näköpiiriinsä sen, mitä vuosi 2018 eri horoskooppimerkeille voi tarjota.
Oinas 21.3.–19.4.
Eihän se helppoa ole, kun tulee koko ajan väärinymmärretyksi. Voisiko kuitenkin olla, että edes toisinaan vikaa on sinussakin – tai voisit toimia rakentavammin? Jos pystyt näin kasvamaan ihmisenä, pannaan muutos merkille positiivisessa mielessä taholla, jota et olisi uskonutkaan.
Jokainen uusi alku on jonkin aiemman alun loppu, mutta jonkin oven avaaminen tai sulkeminen ei suinkaan tarkoita asioiden kääntymistä huonompaan suuntaan. Päätöksesi voivat pakkasten hellitettyä olla suuriakin, mutta tarkoin punnitut ratkaisut kyllä kestävät.
Numero neljä voi olla sinulle tänä vuonna hyvinkin merkittävä.
Härkä 20.4.–20.5.
Alkuvuodesta tunnet itsesi niin energiseksi, että ihmettelet jo itsekin, mistä virtaa oikein riittää. Ota tunteesta kaikki irti, sillä kevään ja lisääntyvän auringon myötä huomaat ylimääräisen energian hiipuvan.
Ota opiksesi viime juhannuksena tehdyistä virheistä – et varmasti halua toistaa niitä tänä vuonna?
Kuulaat syyskelit ovat härille tänä vuonna luovinta aikaa. Mieti tarkkaan, mihin haluat oman luovuutesi käyttää. Lopputulos voi olla hyvinkin yllättävä.
Kaksonen 21.5.–21.6.
Oletko ajatellut uudistaa elämääsi ja aloittaa uuden harrastuksen? Älä anna kynnyksen nousta turhan suureksi, vaan tartu rohkeasti toimeen. Jos alkuun pääseminen kuitenkin tuntuu hankalalta, voit edetä onnistuneesti myös pienin askelin – hanki uusi kampaus tai se pitkään katselemasi paita ja aloita uudistuminen sitä kautta. Älä tuskastu, vaikka homma ei tunnu etenevän – kyllä kypsyttelystäkin on lopulta hyötyä.
Muistatko muuten viime kesän lopun? Tänä vuonna asiat sujuvat tyystin eri merkeissä, jos Pluton ja Venuksen kaariin on luottamista.
Rapu 22.6.–22.7.
Talvi ja lumi eivät sovi sinulle tänä(kään) vuonna. Keskikesällä syntyneet ravut ovat elementissään vasta sitten, kun järvissä tarkenee taas uida ja piikit pääsevät kunnolla jäistä irti.
Kesällä saat lahjan, josta ei kannata kieltäytyä, vaikka lahjan vastaanottaminen sinua ensin arveluttaakin. Muista, että lahjat on tarkoitettu avattaviksi!
Loppusyksystä tapaat uuden ihmisen, ja tästä tapaamisesta voi syntyä jotakin pitkäkestoista.
Leijona 23.7.–22.8.
”Oi, ihana toukokuu”, saa lausahtaa moni leijona tänä vuonna. Tuolloin nimittäin leijona elää vuoden parasta aikaa – asiat loksahtelevat pääosin paikoilleen niin rahan kuin rakkaudenkin saralla.
Huonoa asiassa on se, että loppuvuosi uhkaa sen johdosta mennä vähän heikommin… Voi kuitenkin olla myös niin, että ihanan toukokuun antia et kylvä vielä tuolloin vaan vasta myöhemmin, kenties jopa vuoden loppupuolella. Älä siis lannistu, jos juuri toukokuu ei tunnu säväyttävän. Odota vain…!
Neitsyt 23.8.–22.9.
Alkutalvesta kannattaa nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä maaliskuulla kohtaat vaikeuksia, joita et osannut lainkaan aavistaa. Vahvana luonteena selvität vaikeudet, jos et nyt suorastaan helposti niin tyylikkäästi kuitenkin.
Kesällä nautit lämmön mukanaan tuomasta raukeudesta. Asiat sujuvat kesällä helposti. Nyt voisikin olla hyvä aika toteuttaa se haave, jota olet miettinyt jo useamman vuoden ajan.
Joulukuulla nautit lahjojen antamisen ilosta enemmän kuin pitkään aikaan. Älä kuitenkaan sorru tuhlailuun.
Vaaka 23.9.–22.10.
Etenkin lokakuun puolella syntyneillä vaaoilla menee tänä vuonna lujaa. Hortensian tähtisumu viittaa vauhtipiikkien osuvan maalis- ja huhtikuulle sekä loka- ja marraskuulle. Oletko sinkku? Vienti on välillä sen verran kovaa, että muista pitää jalat maassa (ja housut jalassa) äläkä sorru typerään pelaamiseen ihmissuhteissasi. Parisuhteessakin elävän kelpaa, varsinkin kesäaikaan.
Terveyteesi liittyvissä asioissa voisit olla aktiivisempi vuoden edetessä. Asioiden välttely voi olla joskus raskaampaa kuin niiden kohtaaminen.
Skorpioni 23.10.–21.11.
Vuosi alkaa räiskyvissä merkeissä. Muista kohtuullisuus tai muuten voit ajautua tilanteeseen, josta ei selviä voittajana kukaan.
Alkukeväästä aloitat uuden harrastuksen, josta huomaat nauttivasi yllättävän paljon.
Kesällä kannattaa tankata aurinkoa ja parhaiden ystäviesi seuraa, sillä loppusyksystä kohtaat ihmisen, jonka tapaaminen nostaa esiin hankalia muistoja. Huomaat kuitenkin, että mennyt on todellakin mennyttä, ja olet päässyt asian yli jo aika päiviä sitten.
Jousimies 22.11.–21.12.
Punnitset välillä vaihtoehtojasi turhankin tarkkaan, mutta tänä vuonna se on pääasiallisesti piirre, josta hyödyt. Samalla saat mahdollisuuden näyttää pitkää nenää niille, jotka jaksavat leikkimielisesti ilkkua hitaille liikkeillesi. Uranus lupailee kuitenkin lisäpalkintoa sille jousimiehelle, joka ei laskeudu vitsailijoiden tasolle vaan kerskumisen sijaan tyytyy hykertelemään tilanteelle itsekseen.
Voisiko musiikilla olla sinulle jollakin tavalla annettavaa enemmän kuin olet aiemmin tullut ajatelleeksikaan?
Kauris 22.12.–19.1.
Nautit talvikuntoilusta tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Huomaat osaavasi paljon sellaista, mitä et edes tiennyt osaavasi. Yritä hyödyntää tämä oivallus – siitä saattaa seurata vuoden aikana paljon hyvää.
Keväällä uhkaat vaipua jonkin sortin alakuloon, mutta aurinko ja kesän vihreys poistavat tehokkaasti mielen harmauden. Heinäkuun helteillä teet matkan, jota et tule katumaan.
Salaperäisyyden varjo roikkuu kauriiden loppuvuoden yllä. Voit omalla toiminnallasi vaikuttaa paljon siihen, missä merkeissä vuotesi päättyy.
Vesimies 20.1.–18.2.
Vuodenvaihde ei todellakaan lupaile hyvää. Vastoinkäymiset jatkavat kerääntymistään – osalla vesimiehistä putki alkoi jo viime vuoden puolella, ja lienee vain hyvä, ettet ole välttämättä tietoinen kaikista asioista, jotka menevät tai ovat menossa pieleen. Kuluneen sanonnan mukaan tieto vain lisäisi tuskaa.
Yksittäinen, siinä hetkessä varsin mitättömältä tuntuva teko kuitenkin saattaa kääntää ylämäen tasamaaksi pitkäksi aikaa eteenpäin. Pidä tämä mielessä, äläkä kitsastele pienten palvelusten tekemisessä.
Kalat 19.2.–20.3.
Huomaat odottavasi talvella enemmän tai vähemmän kesää ja uintikelejä. Kalojen kannattaisikin harkita talven ajaksi jotakin mielekästä puuhaa – näin kesäkin saapuu nopeammin.
Juhannus yllättää sinut tänä vuonna täydellisesti. Olit suunnitellut jotain pienimuotoista, mutta älä arastele tarttua isompaan haasteeseen. Saat palkintosi syksyyn mennessä.
Jouluna kohtaat pukin, josta ei ole sinulle muuta kuin haittaa. Mieti siis tarkkaan, kenen kelkkaan lähdet, ettet ajaudu tilanteeseen, jota kadut myöhemmin katkerasti.