Pälkäneen rakenteilla olevan uuden liikuntahallin sisällä käy kova kuhina. Yksi ryhmä rakentaa väliseiniä samaan aikaan kuin toinen porukka tekee ilmanvaihtotöitä. Suuri osa työstä tapahtuu tässä rakennusvaiheessa nostimilla: kattoon asennetaan niiden avulla esimerkiksi lämmityksestä huolehtivia laitteita, ja myös ilmanvaihtotöitä tehdään suurelta osin korkeuksissa. Nostinta tarvitsee myös maalari, joka maalaa sisäseiniä. Viime perjantaina maalarilla oli työn alla salibandykentän päätyseinä.
– Hallissa tapahtuu päivittäin nyt paljon. Työt etenevät aikataulussa, Pälkäneen kunnan asettama työmaan valvoja Seppo Kortelahti kertoo.
Liikuntahallin ulkovaippa on valmistunut ja on täysin ummessa, joten rakennus on säiltä suojassa. Kaukolämpö lämmittää jo hallin sisätiloja, mikä helpottaa töiden etenemistä.
– Tällä hetkellä töitä tehdään väliseinien, muurattujen seinien, maalaamisen, ulkoverhoilun ja joidenkin ulkopuolisten rakenteiden sekä sisäänkäynnin yhteydessä olevan katoksen rakenteiden kanssa. Lisäksi maalataan ja tehdään erilaisia LVIS-töitä, vastaava mestari Jukka Vuorjoki pääurakoitsijana toimivasta Rakennus K. Karhu Oy:stä listaa.
Kaksi kenttää, kuntosalit ja oheistiloja
Hallin pääsisäänkäynti tulee Pälkäneen yhteiskoulun puoleiselle seinälle. Aulatilojen yhteyteen tulee kahvila. Aulatilojen kentille päin aukeavat seinät ovat lasisia, joten kahvikupin ääreltä pystyy samalla seuraamaan, mitä kentillä tapahtuu.
Kirjaston puoleiseen päätyyn rakentuu lentopalloilijoiden ja koripalloilijoiden käyttöön kaavailta pelikenttä, jonka päällysteeksi tulee joustoparketti. Kiinteitä katsomopaikkoja koripallokentällä on 87, ja siirrettävällä lisäkatsomolla saadaan vielä 74 paikkaa lisää. Valtatien puoleisessa päässä on puolestaan täysimittainen salibandykenttä, joka pinnoitetaan kestävällä joustoalustalla, joten se soveltuu myös erilaisten tilaisuuksien, esimerkiksi juhlien, järjestämiseen. Katsomopaikkoja salibandykentän reunalle tulee yhteensä 143.
Kuntosalitilat rakentuvat hallin kulmaukseen siten, että niistä on esteetön näkymä Lahdentielle. Rakennukseen tulee kaksi noin sadan neliömetrin kuntosalitilaa, joista alakerran sali on niin sanottu vapaapainosali. Yläkerran sali toimii talja- ja painopakkalaitteineen yleissalina.
Valmista tulee elokuussa
Liikuntakeskuksen työmaalla työskentelee päivittäin parisenkymmentä henkilöä. Sateinen syksy ja alkutalvi eivät ole juurikaan haitanneet rakennustöitä.
– Kriittisimmät rakennuksen osat, kuten yläpohja, ulkoseinät ja aluskate tulivat rakennuspaikalle valmiina elementteinä, joten villat eivät joutuneet olemaan lainkaan säiden armoilla. Toki rakennustyöt etenevät rivakammin lumisella poutasäällä, sillä sateiden aikana jotkin työvaiheet kestävät pidempään, Kortelahti sanoo.
Yli kuuden miljoonan euron hankkeen urakoiden on määrä valmistua elokuun loppuun mennessä.
Hankkeen pääurakoitsijana toimii Rakennus K. Karhu Oy, sähköurakoitsijana Novasähkö, putkiurakoitsijana Pälkäneen Putki ja Puhallin, ilmanvaihtourakoitsijana Consti Talotekniikka ja rakennusautomaatiourakoitsijana Schneider Electric Finland.
Liikkumaan pääsee entisillä hinnoilla, uuden liikuntahallin taksat päätetään keväällä
Pälkäneen kunnan liikuntapalvelujen hinnoittelussa ei juuri tapahdu muutoksia tänä vuonna. Aiempaan verrattuna muutoksia tulee vain Onkkaalan kuntosalin käyttöön.
– Onkkaalan kuntosali on käytössä vain elokuun loppuun, ja toiminta jatkuu uudessa liikuntakeskuksessa, Pälkäneen liikunta- ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketola kertoo.
Uuden liikuntahallin taksat päätetään kevään aikana. Maksujen suuruudesta on tähän mennessä käyty vain epävirallisia keskusteluja.
– Hintataso määräytynee muiden vastaavien kunnallisten liikuntapaikkojen perusteella, Ketola arvelee.
Osa Onkkaalan kuntosalin laitteista, esimerkiksi lämmittelylaitteet ja osa levypainoista, siirtyy aikanaan uuteen halliin.
– Vanhoja laitteita tarjotaan uudelle laitetoimittajalle. Uusia kuntosalitiloja ei ole tarkoitus perustaa tai nykyisiä laitteita kierrättää, Ketola lisää.
Liikuntasalit ja hallit | Urheiluseurat/yhdistykset | liikelaitokset/muut | ei pälkäneläiset | |||||||
Yhteiskoulu | 3,50/h | 5,00/h | 5,00/h | |||||||
Kostian koulu | 3,00/h | 5,00/h | 5,00/h | |||||||
Aitoon koulu | 3,00/h | 5,00/h | 5,00/h | |||||||
Luopioisten liikuntahalli | 3,00/h | 5,00/h | 5,00/h | |||||||
Salmentaan liikuntatila | ei maksua | 5,00/h | 5,00/h | |||||||
(alle 18v. maksutta) | ||||||||||
Luja-Lukko Areena | ||||||||||
alle 18 v. | 7,00/h | 18,00/h | 18,00/h | |||||||
aikuiset | 12,00/h | 18,00/h | 18,00/h | |||||||
Haanloukkaan tekojää | ||||||||||
alle 18 v. | 10,00/h | 12,00/h | 12,00/h | |||||||
aikuiset | 16,00/h | 18,00/h | 18,00/h | |||||||
Urheilukentät/nurmikentät | ||||||||||
Onkkaala | ei maksua | 10,00/h | 10,00/h | |||||||
Luopioinen | ei maksua | 10,00/h | 10,00/h | |||||||
Aitoo | ei maksua | 10,00/h | 10,00/h |
Kuntosalit | ||||
Onkkaalan Sali | perushinta | eläkeläiset | ||
8 kk:n kortti | 70/65 | 50/45 | ||
Kesäkortti 3 kk | 40 | 40/35 | ||
Luopioisten Sali | ||||
12 kk:n kortti | 80/75 | 65/60 | ||
kesäkortti 3 kk | 40 | 30/25 |