Harrastajakuvaaja Ilmari Salonen ikuisti kamerallaan kuhmalahtelaisia jo ensimmäisen maailmansodan aikana ja edelleen koko 1920-luvun. Kuvausajoista kului likimain sata vuotta, kunnes hänen veljenpoikansa Timo Salonen kaivoi esille talonsa vintillä säilössä olleet sedän lasinegatiivit. Samalla heräsi kiinnostus negatiivien työstämiseen.
–Timo kyseli minulta, mitä lasinegatiiveista saisi, jatkaa tarinaa Timo Salosen pikkuserkku Martti Seppälä.
–Yritin skannata niitä, mutta siitä ei tullut mitään, Seppälä lisää.
Apuun tuli Martti Seppälän Antti-veli, joka tiesi lasinegatiivikuvien digitointiin toimivamman keinon. Mies kuvasi digikameralla valopöydän päälle nostetut lasinegatiivit, minkä jälkeen hän siirsi ne tietokoneelle muokattaviksi photoshop-ohjelmalla.
Martti Seppälä kokosi paperikuviksi tulostetuista, Ilmari Salosen ottamista kuvista näyttelyn, joka on esillä Kuhmalahden kirjastossa tammikuun ajan.
Nimiä listoihin
Valokuvanäyttelyn puuhamiehet toivovat, että ihmiset lähtevät katsomaan kuvia ja tunnistamaan kuvien henkilöitä. Nimitiedot voi kirjata näyttelyseinämän oheen jätettyihin monistevihkosiin.
Näyttelyn viidestäkymmenestä kuvasta Salonen ja Seppälä tunnistavat vain jokusen. Salonen esimerkiksi tietää keinutuolissa istuvan mustapartaisen miehen vaarikseen. Seppälä puolestaan tunnistaa kuvista entisen, vieläkin Kivisalmentien varressa pystyssä seisovan synnyintalonsa.
–Se on huono homma, että vähän myöhään aletaan kysellä tietoja, Salonen myöntää sata vuotta vanhoissa valokuvissa esiintyvien ihmisten tunnistamisongelmat.
–Helmi Lahtinen ja Inkeri Yli-Hinkkala olisivat voineet tunnistaa joitakin, mutta he ovat jo edesmenneitä.
Se, mitä näyttelyn järjestäjät tekevät valokuvilla ja mahdollisesti saatavilla kuvien henkilötiedoilla, on vielä pitkälti suunnitelmia vailla.
–Mielenkiinnon vuoksi kysellään. Katsotaan, mitä tulee, he sanovat.
Tasokkaita kuvia
Sukututkimusta ja Pakkalan kyläkirjaa varten kymmeniä vanhojen valokuvien albumeja selannut Martti Seppälä arvostaa Ilmari Salosen ottamat kuvat korkealle.
–Aika hyviä ovat minun mielestäni. Taiteellisesti sommiteltuja ja rajattuja.
Melkein kaikissa kuvissa on ihmisiä, monissa kokonaisia ihmisryhmiä. Suurinta joukkoa edustaa Vehkajärven koulun edustalla opettajansa kanssa poseeraava lapsiryhmä.
Ilmari Salosella on ollut käytössään Agfa-kameransa jo 17-vuotiaana, ehkä nuorempanakin. Kyläkuvaajan, työkseen linja-autoa Vehkajärven ja Tampereen välillä ajaneen, elämä katkesi lyhyeen vasta 34-vuotiaana vuonna 1931. Miehen vei keuhkotauti.
–En ehtinyt koskaan tavata setääni, viisi vuotta myöhemmin syntynyt veljenpoika Timo Salonen huomauttaa.
