Sappeen kävijät vilkastuttavat kauppojen talvea

Sappee myi haastekampanjan avulla täksi talveksi yli 17 000 kausikorttia. Kävijöitä oli heti selvästi edellisvuosia enemmän, kun ensimmäiset rinteet saatiin auki joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Päiväkävijät vilkastuttavat myös seudun kauppojen arkea.

Selvimmin Sappeen tämä näkyy Sahalahden ja Pakkalan kaupoissa, sillä kausikortteja myytiin paljon Tampereen seudulle, ja siltä suunnalta rinteisiin ajetaan Sahalahden kautta.

– Alkuryntäys on ollut selvästi aiempia vuosia kovempi. Liikenne on vilkastunut, ja suksiboksiautoja tuntuu olevan liikkeellä vesisateesta huolimatta. Sappeen kävijät poikkeavat kaupalla etenkin kotiin palatessaan. Se tuo piristystä synkkään ja hiljaiseen alkutalveen, Pakkalan kyläkauppias Marko Nikkilä sanoo.

Myös Sahalahden Sahramiin Sappeen kävijät ovat tuoneet jonkin verran lisämyyntiä.

– Kausikortteja myytiin niin merkittävä määrä, että kasvua tulee vielä isommin, kunhan rinteitä saadaan lisää auki, K-Market Sahramin kauppias Jarno Nieminen sanoo.

– Päiväkävijöiden lisäksi vuodenvaihteessa näkyy venäläisvieraita, jotka tekevät kerralla isot ostokset.

Samaa kertoo K-Supermarket Pälkäneen kauppias Ari Piiroinen.

– Vaikka säät ovat olleet kehnot, niin vuosi on lähtenyt selvästi edellisvuotta vilkkaammin liikkeelle, ja Sappeen kävijöitä on näkynyt mukavasti.

Anssin kauppaa Aitoossa pitävä Anssi Kukkonen sanoo, että Sappee tuntuu tuovan venäläisten lisäksi muitakin mökin vuokralaisia Sydän-Hämeen talveen.

– Päiväkävijät hakevat rinteeseen mennessään tai kotiin palatessaan jotain pientä, mutta mökkivieraat kerralla isomman kuorman.

 

Pakkanen tuo lumetuskelit

Sappee avasi 28. joulukuuta kaksi rinnettä, Päärinteen ja Family Parkin uuden Rossirinteen. Tällä viikolla saadaan lumetettua lisää rinteitä.

– Ennusteet lupailevat hyviä lumetuskelejä, Sappeen rinnetoiminnan johtaja Kosti Puurunen sanoo.

Joulun lomien ansiosta rinteissä riitti ensimmäisinä päivinä vilinää. Parkkipaikka täyttyi lähes hiihtolomasesonkien tapaan ja myös vuokraamoon ja hisseille kertyi ajoittain jonoa.

– Jonottajilla on kuitenkin riittänyt ymmärrystä. Enemmänkin on tullut kiitosta siitä, että olemme ylipäätään saaneet näissä oloissa rinteitä auki. Lisäksi laskimme päivälipun hintaa ensimmäisten viikkojen ajaksi, koska rinnetarjonta on rajallinen.

Puurunen uskoo, että hissijonot helpottavat, kun käyttöön saadaan lisää rinteitä ja hissejä. Toisaalta se saa myös entistä isommat massat liikkeelle.

– Uskon kuitenkin, että kapasiteetti tulee riittämään, joskin rinteissä voi olla aiempaa täydempää. Meillä on Bike Parkin kausikorttikampanjan ansiosta dataa siitä, miten asiakkaat käyttäytyvät. Uskomme, että samat lainalaisuudet pätevät myös talvikaudella.

Perinteisesti vilkkainta on ollut päärinteen hissillä. Täksi kaudeksi valmistunut Family Park saattaa kuitenkin hieman muuttaa asiakasvirtoja.

– Family Park tulee olemaan selvästi suositumpi alue kuin vanha alkeisrinteen alue. Uusi mattohissi on toimiva ja helppokäyttöinen, joskin ensimmäisinä päivinä meillä oli vielä hieman opettelemista sen kanssa.

Hissijonoja lyhentää sinkkuportti, josta pääsee hissiin parittoman laskettelijan kaveriksi. Kun tyhjiä paikkoja ei jää, kapulahissi saadaan vetämään maksimiteholla.

Joulun ja uudenvuoden loma-ajan päätyttyä Sappeen aukioloajat muuttuvat. Tällä viikolla hiihtokeskus avaa arkisin kello 14, ja hissit pyörivät iltaisin kello 20:een saakka. Viikonloppuina rinteisiin pääsee aamukymmeneltä. Ensi viikosta alkaen Sappee avaa arkisin kello 12.

 

Sappee pääsi lumettamaan täydellä teholla, kun kauan kaivatut pakkassäät vihdoin alkoivat.

Sappeen malli leviää

Sappeen syksyinen kausikorttikampanja sai maanlaajuista huomiota. Hiihtokeskus myi 520 euron hintaiset kausikortit satasella, kun niitä varattiin enemmän kuin tavoiteltu määrä eli 16 500. Hiihtokeskuksen heittämä haaste innosti asiakkaat markkinoimaan tarjousta, koska näin he varmistivat itselleen edullisen kausikortin.

Helsingin Sanomat uutisoi joulun aikaan, että myös jalkapalloliigaa pelaava Rovaniemen Palloseura täytti ensi kaudeksi katsomonsa Sappeesta lainatulla mallilla. Edulliseen kausikorttiin tarttui kolmisen tuhatta jalkapallon ystävää.

– Muutkin yrittäjät ovat alkaneet miettiä hinnoittelumalliaan uusiksi. Kymmenkunta hiihtokeskusta ja yksi golfkenttä ovat toteuttaneet vastaavanlaisen kampanjan, Kosti Puurunen kertoo.

 

 

Majoitus: Kausikorttikampanja nostaa käyttöastetta edellistalvista

Venäläisvieraat palasivat Sappeeseen

Huippuvuosina Sappee täyttyi vuodenvaihteen jälkeen venäläisvieraista. Pakotteet, vastapakotteet ja ruplan kehno kurssi vähensivät venäläisvieraiden määrää muutaman vuoden ajaksi. Sappeessa tulkkina toimiva Darya Morozova (vasemmalla) avusti Liza ja Alexey Dmitrievaa laskettelurinteessä neljä vuotta sitten.

Sappeen huoneistohotelli täyttyi loppiaisviikolla, ja myös mökkien varausaste on kova kahden ensimmäisen viikon aikana. Suuri osa alkuvuoden majoittujista tulee Venäjältä, jossa joulua vietetään loppiaisen aikaan.

– Ruplan kurssi on noussut sen verran, että venäläiset ovat taas muutaman vuoden tauon jälkeen lähteneet liikkeelle. Se näkyy pitkin Eurooppaa, Sappeen markkinointipäällikkö Juha Marjanen sanoo.

Osa Sappeen venäläisvieraista palaili kotiin loppiaisviikonloppuna, osa jatkaa Suomen lomaa vielä loppiaisen jälkeisen viikon. Tavallisten perheiden lisäksi Sappeeseen saapui venäläisiä treeniryhmiä, joita varten rinteitä pidettiin auki aamulla ja illalla hiihtokeskuksen varsinaisen aukioloajan ulkopuolella.

Sappeen mökkien ja huoneistohotellien käyttöaste tulee kausikorttikampanjan ansiosta nousemaan edellistalvista.

– Kohdistimme ensimmäisen pienen tarjouskampanjan kausikorttiasiakkaille samalla kun tiedotimme rinteiden aukeamisesta. Se poiki saman tien kymmeniä varauksia, Marjanen kertoo.

Hän uskoo, että majoituksen kysyntä kasvaa vielä, kun lisää rinteitä saadaan auki.

– Harmi, että kauden käynnistyminen venyi näin myöhään, ja vieläkin käytössä on vain pari rinnettä. Mutta toisaalta eteläisessä Suomessa ei ole auki kovin montaa hiihtokeskusta.

Sappee myy edellistalvien tapaan myös edullisia paketteja, joihin sisältyy majoituksen lisäksi vuokravälineet, hissiliput ja ruuat. Satasella Sappeelle -pakettien kysyntääkin lisää, kun talvi lähtee täysillä liikkeelle.

Isä näpsi kuvia, kun venäläisseurue suuntasi sumun keskellä Sappeen rinteeseen loppiaisena 2016.