Kahvila Seurahuoneen aukioloajat supistuvat

Kangasalan seurakunnan kahvila Seurahuoneen aukioloajat supistuvat. 17. tammikuuta lähtien kahvila on avoinna keskiviikosta perjantaihin kello 10−14, kun se tähän asti on ollut auki kaikkina arkipäivinä kello 10−14.

− Viime vuonna meillä oli ilo nauttia Seurahuoneelle palkatun työntekijän työpanoksesta. Hänet oli kuitenkin palkattu testamenttivaroilla, joissa ei ole mitään muuta vikaa kuin että ne joskus loppuvat. Seurahuoneella on tällä hetkellä 16 aktiivista vapaaehtoisia. Heidän avullaan pystymme pitämään kahvilaa auki kolmena päivänä viikossa, kahvilan toiminnassa taustatukena aloittava vapaaehtoiskoordinaattori Eveliina Sydänlähde kertoo.

− Olisi hienoa saada Seurahuoneelle lisää vapaaehtoisia. Tarjolla on monenlaisia tehtäviä: leipomista, myyntiä ja asiakkaiden kanssa seurustelua. Kahvilamme ideana on olla olohuonemainen paikka, jossa voi tutustua muihin ja vaihtaa ajatuksia.

Vohveleita ja pullia

Seurahuoneelta voi ostaa pienellä rahalla pullaa, leivonnaisia, suolaista piirakkaa, sämpylöitä ja muita vaihtuvia tuotteita. Torstaisin on Tuula Jussilan ylläpitämä vohvelikahvila, josta voi ostaa herkullisia vohveleita makeilla ja suolaisilla täytteillä.

− Seurahuoneella kannustetaan afrikkalaiseen tapaan, jossa pöydät täytetään kokonaan. Myös vieraisiin pöytiin huutelu on erittäin suotavaa, Sydänlähde nauraa.

Seurahuoneella järjestetään myös myyjäisiä ja pieniä hyväntekeväisyystempauksia. Viikoittain tiloissa kokoontuu monenlaisia ryhmiä, joihin on vapaa pääsy. Seurahuoneen tuotto lahjoitetaan lähetystyön hyväksi Maasai-tyttöjen koulutuksen tukemiseen sekä kotimaisiin kohteisiin.