Pälkäneen kunnanvaltuuston 16 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua ovat hakeneet yhteistä näkemystä viikonlopun aikana ja perustaneet yhteistyöryhmän nimeltä RYHMÄ18.
Ryhmä ei ole valtuustoryhmä, vaan sen tarkoituksena on ennen kaikkea hakea yhteisymmärrystä ja yhteistä näkemystä keskustelun kautta sekä keskittyä kunnan asioiden yhteiseen hoitamiseen kuntalaisten parhaaksi. Ryhmän nimi tulee alkaneesta vuodesta (2018).
Ryhmän jäsenet kokevat, että puoluepolitiikan sijaan kaikkein tärkeintä on keskittyä yhteisten asioiden hoitamiseen yli puoluerajojen. Ryhmän tarkoituksena on tarjota vapaamuotoinen keskustelufoorumi, jossa asioista ja näkemyksistä voidaan keskustella jo ennen niiden päättämistä toimielimissä. Merkittävää ryhmän kokoonpanossa on se, että siinä on mukana valtuutettuja neljästä eri valtuustoryhmästä. Lisäksi mukana on kaksi varavaltuutettua.
Ryhmän jäsenet katsovat, että keskustelulla ja aktiivisella otteella voidaan ratkaista monta hankalaakin asiaa. Keskeneräisiä asioita kunnassa on paljon, mutta ensimmäisenä RYHMÄ18 aikoo tarttua vajoavan rivitalon tilanteeseen. Ryhmän mielestä kunnan on otettava aktiivisempi rooli asian ratkaisemiseksi, vaikka juridisia perusteita esimerkiksi vahingonkorvausten maksamiselle ei olisikaan.
RYHMÄ18 tulee esittämään myös, että kunnan omistamille Roholan kaava-alueen tonteille tullaan vaiheistuksen mukaisesti tekemään kunnan kustantamana rakennustapa-arviointi, joka helpottaa tonttien myyntiä. Tällöin kunnalla on varmuus jokaisen omistamansa tontin rakennettavuudesta Roholan alueella.
Pälkäneellä 14.1.2018
Jyrki Ahola
Raimo Giren
Janne Helmikkala
Tom Hirmukallio
Erkki Hyöki
Reijo Keskinen
Jukka Kittilä
Mirva Kittilä
Eero Laesterä
Jukka Lindfors
Risto Lindholm
Vilho Nikkanen
Timo Ojala
Matti Rulja
Jouko Saarikko
Kirsi Saarinen
Pertti Salminen
Outi Viitanen
Kommentointi on suljettu.