Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n toteuttamat Nuorisovaalit järjestettiin yli 800 oppilaitoksessa tammikuun toisella viikolla. Nuorisovaaleissa äänesti yhteensä 68 480 nuorta. Hyväksyttyjä ääniä annettiin 65 397 ja hylättyjä 3 083.
– Nuorisovaalit ovat jo vuosia innostaneet nuoria uurnille, mutta nyt saavutimme ennätysmäärän oppilaitoksia ja nuoria äänestäjiä, iloitsee Allianssin tuore puheenjohtaja Elisa Gebhard.
Jatkokaudelle hakeva tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai nuorilta 44 963 ääntä, mikä on yli puolet hyväksytyistä äänistä. Toiseksi äänestettiin Pekka Haavisto 6391 äänellä ja kolmanneksi Laura Huhtasaari 4631 äänellä. Neljänneksi sijoittui Paavo Väyrynen (3217 ääntä), viidenneksi Tuula Haatainen (1985 ääntä), kuudenneksi Nils Torvalds (1754 ääntä), seitsemänneksi Matti Vanhanen (1574 ääntä) ja kahdeksanneksi Merja Kyllönen (882 ääntä).
Nuorisovaalien tavoitteena on tukea nuorten kiinnostusta äänestämistä, vaaleja ja yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan. Osana koulujen demokratiakasvatusta vaalit tarjoavat nuorille konkreettisen kokemuksen äänestämisestä. Vaaleissa äänestettiin oikeita presidenttiehdokkaita perinteisellä uurnavaalilla. Kuten varsinaisissa vaaleissa myös Nuorisovaaleissa olisi käyty tarvittaessa kaksi kierrosta.
– Äänestämisen oppiminen nuorena kantaa pitkälle tulevaisuuteen, ja siksi olen myös kannustanut kaikkia peruskouluja ja toisen asteen oppilaitoksia ympäri Suomen osallistumaan Allianssin järjestämiin Nuorisovaaleihin tammikuussa 2018, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoo.
Äänestysikärajan alentaminen 16 ikävuoteen on pitkään ollut Allianssin ja nuorisojärjestöjen agendalla.
– Nuorten into vaaleja ja äänestämistä kohtaan on nousussa, jos tarkastellaan Nuorisovaalien äänestäjämääriä ja nuorisobarometrejä edellisvuosilta. Äänioikeusikärajaa laskemalla saataisiin nuorten ääni painavammaksi, kun tällä hetkellä päätöksenteossa korostuvat vanhempien sukupolvien arvot, Gebhard näkee.