Veripalvelulle on annettu vuosien varrella erilaisia tärkeitä kansallisia palvelutehtäviä. Veripalvelussa tehdään esimerkiksi kaikkien Suomen elinsiirtojen ja kantasolusiirtojen kudossopivuustutkimukset ja kantasoluluovuttajien rekisteröinti. Veripalvelu huolehtii koko Suomen verivalmistehuollosta eli siitä, että kaikissa sairaaloissa on joka päivä potilaiden tarvitsemat tavanomaiset verivalmisteet sekä erikoisvalmisteet. Uusimpia toiminnan laajennuksia ovat biopankkitoiminta sekä soluterapiahoitojen kehittämistä tukeva Solutuotantokeskus.
Suomalaisen veripalvelutoiminnan historia on nyt tiivistetty runsaasti kuvitettuun kirjaan, joka on kaikkien vapaasti luettavissa verkkokirjana. Sitä tullaan myös jakamaan juhlavuonna verenluovutuspisteissä kaikille 70 vuotta täyttäville verenluovuttajille sekä niille, joille tulee täyteen 70. luovutuskerta.
Verenluovutustilaisuus järjestetään perjantaina 19.1. kello 14–18 Kangasalla uimahalli Kuohun salissa ja torstaina 25.1. kello 14–18 Pälkäneen seurakuntatalossa.
Voinko minä?
Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet, kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet, eivät estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.
Lisäksi reunaehtona on hemoglobiiniarvo. Miehillä se tulee olla vähintään 135 grammaa litrassa ja naisilla 125 grammaa litrassa. Arvo mitataan aina ennen luovutusta. Lisäksi verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.
Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoitoon, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.
Partiolaisista liikkeelle
Verensiirrot kehittyivät hoitokeinona 1900-luvun alussa kahden merkittävän keksinnön ansiosta: veriryhmät löydettiin ja veren hyytyminen opittiin estämään. Vapaaehtoisuuteen ja maksuttomuuteen nojautuva verenluovutustoiminta alkoi Suomessa 1935, kun partiolaiset alkoivat luovuttaa verta. Sotavuosina veripalvelutoiminnan hoiti Puolustusvoimain Veripalvelu. Sodan jälkeen toiminta keskitettiin 1948 perustettuun Suomen Punaisen Ristin Veripalveluun.
Toiminta piti käynnistää nopeasti, koska veren tarve oli suurta. Veripalvelun ensimmäisenä toimintavuotena saatiin apua esimerkiksi Amerikan Punaiselta Ristiltä, joka lahjoitti Suomeen veriplasmaa. Toiminta organisoitiin aluksi SPR:n sairaalaan Helsinkiin ja pian veripalvelutoimistoja perustettiin eri puolille maata. Liikkuva veripalvelutoiminta ja joukkoluovutukset alkoivat 1950-luvun alussa.
Tutkimuksen huippuyksiköksi
Oma laboratorio 1960-luvulla paransi valmiuksia tutkimustoimintaan ja Veripalvelusta kehittyi veren tutkimuksen huippuyksikkö. Se on tuottanut vuosikymmenten aikana terveydenhuollolle tärkeitä palveluita ja innovaatioita erilaisten sairauksien, esimerkiksi hemofilian eli verenvuototaudin sekä vastasyntyneen hemolyyttisen anemian eli rhesus-taudin hoitoon. Veripalvelussa on tehty yli 60 tohtorinväitöskirjaa.
Veripalvelussa kehitettiin ja tuotettiin 1970-luvulta alkaen plasmalääkkeitä, kuten albumiinia ja gammaglobuliinia ja muita lääkevalmisteita. Yksi menestyneimmistä oli interferonivalmiste, jota käytettiin paljon myös kansainvälisesti. Interferoni on virusten ja syöpäsolujen kasvua ehkäisevä aine, jota voidaan kasvattaa verestä erotelluissa valkosoluissa. Tultaessa 2000-luvulle olivat uudet geenitekniikat jo ohittaneet interferonin, ja sen valmistus lopetettiin. Plasmalääkkeiden valmistus tuli tiensä päähän Suomessa 2000-luvun alussa kansainvälisen kehityksen myötä.
Tälle vuosikymmenelle asti verenluovutus on pysynyt suosittuna auttamisen tapana, ja samat periaatteet kuin 70 vuotta sitten – maksuttomuus ja vapaaehtoisuus – ovat edelleen toiminnan lähtökohta.
