Kitaristi Jari Lehtonen konsertoi Kangasalan Pirtillä tulevana lauantaina. Luvassa on aimo annos kitaramusiikkia, sillä illan aikana kuullaan sekä flamencoa että tangoja. Konsertti alkaa kello 18.
Lehtosta on kuultu Kangasalla aiemmin muun muassa Anita de Coteaun säestäjänä Kangasala-talon konserteissa sekä Inga Sulinin ja tenori Tapio Julkun säestäjänä Pirtillä. Vaasalaislähtöinen Lehtonen on esiintynyt monipuolisesti niin Suomessa kuin ulkomailla. Tulevan konsertin pääpaino on flamencomusiikissa Espanjan Andalusiasta. Tämän lisäksi kuullaan tangoa ja milongaa Argentiinasta.
Lauantaisen konsertin järjestää Kangasalan Nuorisoseura.