B-tytöt jatkoivat tappiotonta sarjaansa

Pälkäneen Luja-Lukon 16-vuotiaat koripallotytöt voittivat syyskierroksen kaikki ottelunsa B-tyttöjen aluesarjassa. Kevätsarja alkoi ”jäsentenvälisellä” mittelöllä yhteistyöseura Raholan Pyrkivää vastaan. Joukkueiden pelaajat tuntevat toisensa läpikotaisin, sillä seurojen yhteisjoukkue pelaa B-tyttöjen SM-sarjassa ja myös osa harjoituksista on yhteisiä.

SM-sarjapelaajat kursailivat alkuun, kun eivät olleet aivan varmoja siitä, miten täysillä keskinäiseen otteluun lähdetään. Ottelun ratkaissut Jaana Järvinen jätti tunnusteluvaiheen väliin ja painoi tilanteisiin alusta alkaen täysillä. 23 pistettä pussittanut johtopelaaja oli Luja-Lukon tehokkain. Muutkin pälkäneläiset syttyivät ottelun edetessä, kun avauspuoliskolla jo kertaalleen kyydistä pudotettu Rahola hiipi kolmannen jakson lopussa jo kahden pisteen päähän.

Valmentajat tiesivät tarkasti, mistä pareista pystyivät hyökkäämään, ja pienillä taktisilla muutoksilla ottelu kääntyi päätösjaksolla Pälkäneen eduksi 75–59.

Molemmilta joukkueilta puuttui yksi avainpelaaja. Pälkäneen Roosa Taipale paranteli tautiaan ja Raholan Ilona Lampinen kättään.

23 pistettä heittänyt Jaana Järvinen johti joukkueensa voittoon yhteistyöseura Raholasta.