Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Tämän teeman alla esitellään Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat. Neljän nuoren suomirockia soittavan miehen kokoonpano on kotoisin Vaasasta. Tosin bändin jäsenet opiskelevat eri puolilla maata. Esiintymisiä tällä seitsemisen vuotta toimineella porukalla on opiskeluista huolimatta kolmisenkymmentä vuosittain. Eräjärven Lounarissa yhtye soittaa pääsymaksuttoman keikan lauantaina 27. tammikuuta.
Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat pitää jossain määrin esikuvinaan Pelle Miljoonaa, Eppu Normaalia, Mikko Alataloa ja Kari Peitsamoa. 1970- ja 80-lukujen suomirock näkyy ja kuuluu heidän soitossaan. Itse tehdyissä sanoituksissa läpikulkevana teemana on paljolti yksin jääminen ja sen pelko. Tämä näkyy niin aiemmissa kappaleissa kuin myös uusimmassa Onnellista aikaa -singlessä.