Juhlavuottaan viettävä Ice Skating Tour saapuu välivuoden jälkeen Pälkäneelle. Onkkaalan urheilukentällä on määrä ottaa ilo irti luistimilla torstaina 1. helmikuuta. Ohjelmaa on kaikenikäisille ja koko päiväksi, sillä aamupäivällä jäälle pääsevät alakoululaiset, iltapäivällä yläkoululaiset ja illalla perheet.
Koululaisten opetusohjelmaan sisältyy kahdesta kolmeen toimintarastia, mukavia luistelukisailuja ja yllätyspalkintoja. Lisäksi jäällä on kokeiltavana hokkareita, pikaluistimia, kypäriä ja retkiluistimia.
Koko perheelle tarkoitettu maksuton luistelutapahtuma alkaa kello 18 ja päättyy kello 20. Tuolloin kiertueohjaajat liikuttavat perheitä muun muassa luisteluvalssin ja Dj Musicin tahdittaman luisteludiscon merkeissä. Hien pintaan saa viimeistään 30 minuutin kuntoluistelussa. Luistele mun kaa! -perheluisteluosion vetämisestä vastaavat Hämeenlinnan Taitoluistelijoiden ohjaajat.
Sahalahdella Ice Skating Tour valtaa Sariolan koulun kentän torstaina 8. helmikuuta koululaisluisteluiden merkeissä kello 9–14. Kangasalan kirkonkylän keskuskentälle kiertue saapuu keskiviikkona 7. helmikuuta. Koululaisluisteluiden lisäksi järjestetään koko perheen iltaluistelutapahtuma kello 18–20. Keskuskentällä perheluisteluosion vetämisestä vastaavat Koovee Taitoluistelun ja Tapparan Taitoluistelun ohjaajat.
Luisteluliiton operoima, yhteistyössä Suomen Taitoluisteluliiton ja kuntien liikunta- ja vapaa-aikatoimien kanssa järjestettävä Ice Skating Tour tempaisee vuosittain noin 70 luistelutapahtumaa ympäri Suomen. 20-vuotisen juhlakiertueen teemana on ”20 years of hard skate”.