Sydän-Hämeen Lehdessä (24.1.2018) kerrottiin uuden asuntoalueen kaavoittamisesta ja sen aiheuttamista teiden linjauksista, muun muassa alikulkusillan uusimisesta. Ehdotan hieman järeämpiä toimia, joilla korjattaisiin myös Luopioisiin suuntautuvaa liikkumista ja useita vakavia tapaturmia aiheuttanut risteys. Poistetaan siis nykymuotoinen risteys ja ohjataan liikenne uusille urille eli alikulkusillan kautta. Korkeille kuljetuksille varmistetaan sillan ohitusmahdollisuus.
Samoin piirustuspöydälle voitaisiin ottaa muitakin Onkkaalan kasvavan liikenteen tuomia muutostarpeita. Kirkon kohdan liikennejärjestelyt tulisivat sujuvammaksi muuttamalla etuajo-oikeutta eli kolmio Nuijalta tultaessa.
Uusi liikuntahalli on kohta valmis, mutta miten sinne aiotaan teitä muuttaa siten, ettei kohtaavan liikenteen takia joutuisi ajamaan jalkakäytävälle? Tätä jalkakäytävää koululaiset nyt käyttävät matkalla koululle.
Nämä muutamat ongelmakohteet tuskin ovat ainoita laatuaan eli tarttis vissiin tehdä jotain.
Matti L.