Muistan lapsuudestani erään sunnuntaiaamun. Naapurista kaverit tulivat hakemaan minua ja veljeäni ulos leikkimään. Sanoimme, ettemme nyt ehdi, olemme lähdössä mummin kanssa kirkkoon. ”Mitä te siellä teette?” kysyi naapurin poika. En muista, mitä pojalle vastasimme, mutta muistan, miten tuo kysymys minua ihmetytti: miten joku ei muka tiennyt, mitä kirkossa tehdään.
Olen kiitollinen mummilleni ja vanhemmilleni, että he tekivät minulle kirkkotien tutuksi ja opettivat, mitä kirkossa tehdään. Mummi oli myös se, joka opetti iltarukouksen, antoi lahjaksi lähetyssukkia ja hengellisiä kirjoja ja lehtiä ja rukoili meidän puolesta elämänsä loppuun asti. Olen myös onnellinen siitä, että omilla lapsillani on isovanhemmat, jotka kantavat lapsiani rukouksissa Jumalan luo.
Isovanhemmuus ja eri sukupolvien yhteys on sydämen ilo. Myös usko Jeesukseen ja seurakuntayhteys on sydämen ilo, sellainen sydämen ilo, joka on tarkoitettu jaettavaksi. Kynttilänpäivänä 4. helmikuuta kello 11 Luopioisten seurakuntakeskuksessa vietetään perhekirkkoa, jonne kutsutaan erityisesti isovanhempia lastenlasten kanssa. Sydämen ilosta kertovat Kynttilänpäivän sanoma ja perhekirkon musiikki ja muu toteutus.
Sydämen iloa päästään taas jakamaan Kynttilänpäivänä käyntiin polkaistavalla Yhteisvastuukeräyksellä, jolla autetaan maailman nälkäänäkeviä ihmisiä. Jumalanpalveluksen jälkeen jatketaan vielä yhteistä aamupäivää ruokaillen ja kynttiläaiheisten askartelujen parissa.
Päivi Giren
