Sadan vuoden takaisen sisällissodan ensimmäinen mieliä kuohuttanut terroriteko tehtiin Kangasalla Oriveden tien ja radan varressa sijaitsevassa Suinulassa. Suinulan verilöylyn nimellä kulkenut joukkoteloitus tapahtui Markkulan talon pihamaalla tasan sata vuotta sitten 31. tammikuuta 1918.
Elettiin sisällissodan ensimmäisiä päiviä. Suinulan tapahtumasarja katkaisi viimeisetkin siteet punaisen ja valkoisen Suomen väliltä. Vaikka punaiset syyllistyivät Suinulan jälkeen muihinkin terroritekoihin, muodostui nimenomaan Suinulan tapauksesta valkoiselle puolelle propagandavaltti, jolla oli sodan myöhemmässä vaiheessa vaikutusta punaisten vankien kohteluun. Suinulan verilöyly sovitettiin kovalla hinnalla.
Ne selvisivät, jotka jäivät ruumiiden alle
Kun punaisten työväenkaarti otti Tampereen haltuun tammikuun lopussa, lähti kaupungista illalla 30.1. pakoon 118 miehen suojeluskuntaosasto. Pohjoisen suuntaan matkanneen osaston tavoitteena oli päästä punaisten hallitsemalta alueelta omiensa puolelle. Samalla pääasiassa käsiasein varustautuneet suojeluskuntalaiset pyrkivät aiheuttamaan sekasortoa punaisten selustassa ja hankkimaan lisää aseistusta.
Aitolahden työväentalon räjäyttämistä ja rautatien katkaisemista yrittäneiden suojeluskuntalaisten perään lähetettiin Tampereelta punakaartilaisosasto. Kaarti tavoitti suojeluskuntalaiset seuraavana päivänä Suinulassa. Suojeluskuntaosasto oli hakeutunut Markkulan taloon, jotta voisi levätä ja ruokailla. Punaisten saartamaksi he joutuivat pari tuntia saapumisensa jälkeen aamukymmeneltä.
Taistelu vain 20 pistoolilla vähin panoksin 300 kiväärimiestä vastaan oli toivotonta alun alkaen. Suojeluskuntaosaston johtajan, kapteeni Söderholmin, haavoituttua vaikeasti suojeluskuntalaiset nostivat valkoisen lipun ja sopivat antautumisehdoista punakaartilaisten päällikön, maalari Sammaliston kanssa.
Kun kirjallinen antautumissopimus oli laadittu, valkoiset asettuivat pihamaalle riviin. Samaan aikaan saapui paikalle turkulaisista ja tamperelaisista koostunut punakaartilaisjoukko mukana muutama venäläinen sotilas. Pihalle rynnänneet turkulaiset komensivat aseettomien vankien kädet ylös, ja pian alkoi ampuminen Sammaliston estelyistä huolimatta. Osa vangeista pääsi pakoon peltojen yli, osa syöksyi turvaan rakennusten kivijalkoihin ja vinteille. Jotkut kätkeytyivät halkopinojen väleihin, käymäläänkin. Toisten oli tyydyttävä vain heittäytymään maahan, tekeytyen kuolleeksi. He selvisivät, jotka jäivät päälle kaatuneiden ruumiiden alle suojaan.
Pihalle jäi 15 kuollutta, kaksi kuoli vielä matkalla Tampereelle. Haavoittuneita oli 26. Uhreista yhdeksän oli Tampereen teknillisen opiston oppilaita. Nuorin surmansa saanut oli 17-vuotias. Punakaartilaiset kuljettivat teloituksesta hengissä selvinneet valkoiset vangit Tampereelle, jossa heidät tuomittiin vallankumousoikeudessa eripituisiin vankeusrangaistuksiin.
Verilöylyn seuraukset
Tapahtuneen johdosta Englannin, Italian ja Ruotsin konsulit esittivät 2.2.1918 Tampereen Työväenjärjestöjen johtavalle komitealle vastalauseensa: ”…Tätä sekä kansainvälistä oikeutta törkeästi loukkaavaa että inhimillisiä tunteita kuohuttavaa menettelyä vastaan panemme me jyrkimmän vastalauseemme.”
Suinulan tapahtumat järkyttivät paikallista väestöä Kangasalla ja lähipitäjissä. Paniikki lisääntyi. Ovia alettiin pitää kiinni ja tuntemattomia ei päästetty sisään. Näin muistelee nuori suojeluskuntalainen, joka oli tammikuun lopussa pyrkimässä punaisten linjojen läpi kohti valkoista Suomea.
Matka kulki suureksi osaksi jäitä pitkin; ensin Hämeenlinnasta Hauholle, ja sieltä Luopioisiin. Vielä Aitoossa olivat emännät syöttäneet poikien vatsat täyteen, mutta Sahalahdelle tultaessa tunnelma muuttui: ”Iloista päivää seurasi vakava yö. Sahalahden kirkolla olisimme yöpyneet, mutta mihinkään taloon ei otettu. He väittivät meidän olevan punaisia. Ja luullakseni siellä kuulimme Tampereen teknillisen koulun poikien surullisen kohtalon, Suinulan verilöylyn, oikein vahvasti liioiteltuna. Tuo kaikki veti irvihampaiden naaman totiseksi.” (Hämeen Sanomat 7.9.1918)
Koko tapahtumasarjaa ajatellen lähes ratkaisemattomaksi jäi kysymys siitä, miksi punaisten puolelta avattiin tuli antautuneita suojeluskuntalaisia kohti ja kuka tai ketkä ampuivat ensimmäiset laukaukset? Tulenavauksen syistä esitettiin jo pian tapahtuman jälkeen monenlaisia näkemyksiä. Myös myöhemmässä tutkimuksessa Suinulan tapahtumien kulusta on kiistelty ja esitetty useita vaihtoehtoisia tulkintoja.
Tuula Vuolle-Selki
Lähteet:
Anttila, Olavi, 110 kehityksen ja kasvun vuotta. Kangasalan historia III v. 1865-1975. Kangasalan kunta.. Kangasala 1987.
Ylikangas, Heikki, Tie Tampereelle. WSOY, Porvoo 1994
www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/suinula.htm
www15.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/art2.htm
Kirjallisuutta Suinulan verilöylystä:
Holodkovski, Viktor, Suomen työväen vallankumous 1918. Kustannusliike Edistys, Moskova 1978.
Jutikkala, Eino, Tampereen historia III. Vuodesta 1905 vuoteen 1945. Tampereen kaupunki, Tampere 1979.
Kaukovalta, K. V., Tampereen seudun kapinahistoria. Otava, Helsinki 1921.
Lappalainen, Jussi T., Punakaartin sota 1. Punaisen Suomen historia 1918. Opetusministeriö, Helsinki 1981.
Lehén, Tuure, Punaisen ja valkoisten sota. Kansankulttuuri, Helsinki 1978.
Paavolainen, Jaakko, Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918, I. ’Punainen terrori’. Tammi, Helsinki 1967.
Vainio, Marko, Yksi opisto – yksi liike. Tampereen teknillisen opiston suojeluskuntakomppania Tampereen suojeluskunnan osana 1917-1918. Suomen historian pro gradu -tutkielma, Tampere 1999.
Voionmaa, Väinö, Tampereen kaupungin historia, IV osa. Tampereen uusin historia. Tampereen kaupunki, Tampere 1935.
