Kuohunsalissa lauantaina pidetty 1918-niminen luento- ja keskustelutilaisuus tarjosi eri näkökulmia historiamme traagisiin tapahtumiin ja niiden tarinoiden heijastumaan nykyiseen todellisuuteemme.
Tilaisuuden järjesti Kangasalan Vasemmistoliitto. Toisena järjestäjänä mainittu Kansan Sivistystyön Liitto kokoaa tämän ja muiden vastaavien luentotilaisuuksien aineistosta koosteen tämän vuoden loppuun mennessä.
– Olen valinnut luennoitsijat asiantuntemuksen perusteella. Toivomme, että tilaisuudessa käytävä keskustelu olisi avointa ja kiihkotonta, tapahtuman organisaattori Jorma Mäntylä kertoi.
Itsekin pitkään yliopistotutkijana työskennelleen Mäntylän muistissa on vielä aika, jolloin näkemykset aiheesta olivat hyvin poleemisia.
– Muistan vielä, miten keskustelua käytiin 50 vuotta sitten. Nyt huomaa, että asenne 100 vuoden takaisiin tapahtumiin on muuttunut asiallisemmaksi, jyrkästä vastakkainasettelusta on päästy.
Tilaisuuden avauspuheessa Mäntylä pohjusti luennoitsijoiden puheenvuoroja muun muassa kertomalla Väinö Linnan trilogian herättäneen aikanaan kovasti keskustelua sekä mainitsemalla tuloerojen olevan kasvamassa 1800-luvun lopun tasolle Suomessa.
1918-tilaisuutta oli kuuntelemassa noin 30 osallistujaa. Tilaisuuden ensimmäisen luennon piti Kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Varpio.
Kaunokirjallisuus tarttui sisällissotaan
Yrjö Varpio tarkasteli Suomen 100 vuotta sitten käytyä sisällissotaa kaunokirjallisuuden kautta.
– Kaunokirjallinen sodankuvaus ryöpsähti valloilleen välittömästi sodan päätyttyä, osittain jo sen aikana. Syntyi kaksi sotakirjallisuutta, voittajien ja hävinneiden.
Varpion mukaan näiden oman taistelun oikeutusta korostaneiden teosten rinnalle syntynyt sovittelevampi kirjallisuus on kestänyt paremmin aikaa.
Myös Kangasalta lähtöisin oleva Jalmari Finne julkaisi aiheesta jo vuonna 1918. Teokset Kiljusen herrasväki partiolaisina sekä sarjakuva Janne Ankkanen sotajalalla olivat vapaussota-kirjallisuutta.
– Finnen huikea liioittelu ja satiiri sekä sodan vieminen eläinten maailmaan tekee siitä edelleen lukukelpoisen, Varpio toteaa.
Ensimmäiseksi kriittinen sodan kuvaus on Varpion mukaan Frans Emil Sillanpään Hurskas kurjuus, joka ilmestyi vuonna 1919. Tämän epilogia, joka nostaa punaisen päähenkilön kärsimyksen muita syvemmäksi, tutkija pitää rohkeana kannanottona ajan yleisiä asenteita vastaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Varpio näkee sisällissodan kuvauksen pehmenneen.
– Muutos liittyy sukupolvien vaihtumiseen. Muutos tapahtui kirjallisuudessa kuitenkin kansalaisten asenteita nopeammin.
Historiatutkimus yleistää, kirjallisuus tuo iholle
Yrjö Varpio kertoo kuulijoille kangasalalaisen Vihtori Mäkisen surullisesta kohtalosta. Tiedot tutkija on löytänyt Kansallisarkiston Valtiorikosoikeuksien pöytäkirjoista. Hänen mukaansa sisällissodan loppuselvittelyt olivat täynnä vastaavia tarinoita.
– Historiatiede ei pysty nostamaan näitä esiin puhuttelevalla tavalla. Kirjallisuus osoittaa, millaisia ruohonjuuritason tunteita ja kokemuksia näiden ihmisten elämään liittyy.
Erityisesti Väinö Linna -tutkijana tunnettu Varpio kertoo, että Täällä Pohjantähden alla -trilogia oli rakentava ehdotus historian ymmärtämiseksi.
– Trilogian inhimillinen todistusvoima on siinä, että siihen lomittuu useita merkityksellisiä taustakertomuksia.
Sekä trilogia että Tuntematon sotilas sisältävät Varpion mukaan myös tarinan Suomen viime sotien jälkeisestä muutoksesta.
– Linna oli yhteiskunnan heikkojen muutossignaalien herkkävaistoinen kuuntelija.
Linnan pääteokset olivat Varpion mukaan tärkeässä osassa Suomen sisäpoliittista muutoksessa, jossa kaikki kansalaiset haettiin yhteiskunnallisen keskustelun piiriin.
Kirjallisuus kannustaa ajattelemaan
Yrjö Varpion mukaan Linnan trilogia haastaa lukijan pohtimaan, mitä siviilirohkeudesta ja erityisesti sen puutteesta voi seurata.
– Pastori Salpakarin henkilökuva synnyttää koko joukon kysymyksiä, kuten onko ihmisen noudatettava omatuntonsa ääntä ja onko vahvempien puolustettava heikkoja. Missä kulkee todellisen kansalaisrohkeuden ja haihattelevan idealismin raja?
Hyvä kirjailija ei Varpion mukaan tyrkytä valmiita vastauksia, eikä niitä Linnan kirjoista löydykään.
Sisällissotaa käsittelevien romaanien ja tietokirjojen määrä on Varpion mukaan kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hän päättää luentonsa pohtimalla, mikä on ilmiön taustalla.
– Johtuuko tämä siitä, että aihe myy nyt hyvin? vai Onko niin, että sisällissodan vaikutusta meidän nykyiseen asenneilmastoomme ei ole vielä lainkaan kylliksi tutkittu ja käsitelty?
Naisille vain rauha on järkevä mahdollisuus
Sosiaalityön professori Leena Eräsaari luennoi naisten osasta sodissa. Hän lähestyi aihetta niin Suomen sisällissodan kuin neuvostoliittolaisten ja saksalaisten toista maailmansotaa kuvaavien kertomusten kautta.
Suomen sisällissotaan osallistui punaisten puolella Eräsaaren mukaan kaikkiaan noin 3000 naista. Suhteellinen osuus taisteluihin osallistuneita oli pieni. Naisia kuitenkin teloitettiin suhteellisesti enemmän.
– Suomalaisten naisten osallistuminen sisällissotaan kertoo osaltaan siitä, että naiset maksavat miehiäkin rankemmin osallistumisestaan, Eräsaari kertoi.
Hänen mukaansa punaiset lesket eivät saaneet sisällissodan jälkeen työtä, eivätkä he saaneet eläkkeitä tai sosiaaliturvaa itselleen tai lapsilleen.
– Naisten kannalta vain rauha on järkevä optio. Sen aikana on mahdollisuus kehittää sivistystä, koulutusta ja sosiaalipolitiikkaa.
Toistaako historia itseään
Kirjallisuuden professori Tarmo Kunnaksen puheenvuoro käsitteli sitä, onko poliittinen katastrofi mahdollinen lähitulevaisuuden Euroopassa.
– Historia ei toista itseään. Historian toistuvuus ja historialliset analogiat eivät ole uskottavia, Kunnas aloitti.
Kunnaksen mukaan Suomea eivät lähitulevaisuudessa uhkaa suoranainen yhteiskunnallinen kaaos tai välitön väkivaltainen konflikti.
Hän oli kuitenkin huolissaan kulttuurin merkityksen vähenemisestä ja sivistävän koulutuksen jäämisestä talousajattelun jalkoihin.
– Demokratiaa voidaan luoda vain valistuneiden ihmisten parissa.
