Esimerkillistä tienhoitoa vuonna 2018

Vuoden 2018 alusta Vimmun ja Arajärventien tienhoito on kiitoksen arvoista. Toimintana sen voisi ottaa esimerkiksi koulutukseen ja vaikka opetukseen TV:ssä. Mietin mistä tämä johtuu? Onko yritys vaihtunut? Vaiko vastuuhenkilö? Tietysti alkuvuodesta on enemmän määrärahaa.

Toista oli loppuvuodesta 2017. Mikähän siinäkin on, että lumiaurojen kiinnitys Suomessa vie ainakin pari päivää lumentulon jälkeen. Pälkänevedentiellä tämä oli hyvin nähtävissä. Tien vaaralliset polanteet vaikeuttivat tien käyttöä aina uuteen vuoteen asti. Tosin joku olisi sanonut, normaali talvikeli.

Vimmuntiellä iskunvaimentaja testiä oli pari kuukautta Vennalammin ja Murumaantien risteyksen kohdilla. Montut olivat pahempia, kuin keväällä routavaurioiden aikaan. Ihmettelen, miksei tuotu nuppikuormaa mursketta ja tasattu alaterällä. Kai tähänkin vastuuhenkilöllä on selvitys. Entäs, kun aurinko montut sulattaa jäästä keväällä? On arvoitus, kuinka nämä tienkohdat ajetaan. Runsaan lumentulon jälkeen muutaman päivän päästä tie aurattiin traktorilla. Tie oli muuten hyvä, mutta traktorin akselivälistä johtuen pinta kuin vanhanajan pyykkilaudan pinta.

Muutaman päivän päästä tuli noin kuusi senttiä lunta. Lumen päälle vedettiin liukkaudentorjuntana kiviainesta. Joka seuraavana päivänä aurattiin pois. Vuolijoen tiellä näin kerran ennen lumentuloa, kuorma-auton vilkut päällä. Ovessa luki Destia. En tiedä mitä se siellä teki? Ei se ainakaan tien pahoja monttuja täyttänyt. Olen miettinyt mitähän nämä kuorma-autot ja kuskit tekivät pari kuukautta ennen lumentuloa?

Tämä on esimerkkinä siitä, että toisen työtä on helppo arvostella. Tosin joskus kannattaa arvostella. Varsinkin kun nykyaikana yrityksillä on laatujärjestelmä. Muuten, Virossa on tien alussa kyltti, mistä ilmenee tien vastuuyritys ja puhelinnumero.

Seppo Sammallahti